Bula Bula Fiji!!!
Tervetuloa paratiisisaarelle, jossa ajan kulku hidastuu, eikä pilvien elämästä tiedä kukaan. Ihmiset hymyilevät kukka korvan takana ja all inclusivessa on paljon liikaa kaikkea. Minuun uhkaa kuitenkin hiipiä pieni melankolian poikanen. Koti-ikävääkö, ei kai sentään? Bula bula ja hymyä huuleen.
Paluu Aucklandiin ja lämpimät jäähyväiset
Itkua, naurua ja yllätyskäänne, joka vei meidät hautausmaalle. Kadonneen sukulaisen hautamuistomerkin äärellä historia vilisee silmissä ja kaikilla on jotenkin tunteellinen mieliala. Joidenkin asioiden pitää tapahtua, ja meidän piti tulla tänne.
The Hobbiton™ – jokaisen Tolkien-fanin unelma
Vierailu Hobittilassa on LOTR-teosten kanssa koko ikänsä eläneelle kuin astuisi hetken epätodelliseen uneen. Kuulimme monta huokausta ja näimme joitakin kyyneleitä, mutta ennen muuta koimme yhden matkamme hienoimmista elämyksistä, joka vieläpä toimi kuin se kuuluisa junan vessa.
Rotorua – lisää tarinoita maoreista ja upeita kokemuksia luonnossa
Rotorualla saunomme löylyttömässä saunassa, kiikumme puiden latvoissa ja opimme hurjasti lisää maori-kulttuurista ja kaikesta meitä ympäröivästä. Kiehtova muutama päivä maoreille tärkeällä järvellä oli aivan liian lyhyt, mutta ehkä tämä olikin tunnustelumatka seuraavaa kertaa varten.
Yhden pysähdyksen taktiikka: Orewa ja Cooks Beach
Matkalla etelään kohtasimme sääilmiöiden koko kirjon, pysähdyimme ihanissa yhden yön paikoissa ja ajelimme junalla Coromandelin vuorten päällä. Tällä pikataipaleella oli myös tuhat tiukkaa vuoristotiemutkaa, ja syntyi uusi varoitushuuto: “Bonjovi bonjovi!”
Taipa Bay – hiljainen ja kaunis keidas keskellä suurenmoista luontoa
Tampa Bay, mikä ihana pysähdys keskellä hiljaisuutta ja lokkien kirkunaa - ja sirkkoja. Hiljennymme myös Cape Reingan maisemien äärellä, otamme ilon irti rannasta, altaasta, porealtaasta ja tietenkin tenniskentästä. Niin, mainitsinko jo sirkat?
Uusi-Seelanti – Ensin Aucklandiin paikallisiin tunnelmiin
Nautimme ystäväni vieraanvaraisuudesta, imemme itseemme kaiken, mitä ehdimme, maan kulttuurista, maoreista, historiasta, taruista ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Mini ihastuu ikihyviksi kaveriperheen tyttäreen ja kissaan, ja lisäksi vietämme lämmintä (huom. ei Australian tavoin kuumaa) kesäyötä grillaten ja tarinoiden.
Coolum Beach – Sunshine Coastin vähän vähemmän tunnettu helmi
Coolum Beach, mikä paratiisi se oli meille reissussa rähjääntyneille matkalaisille. Asunnon valinta oli täysi napakymppi ja muutenkin paikka pääsi yllättämään todella positiivisesti. Täällä opin rakastamaan pyykkikonetta ja kuivausrumpua.
Totuuksia matkalaukkuelämästä (kirjoitettu klo 04-07 eräänä unettomana sadeyönä Byron Bayssa)
Kosteaa, kuumaa, kylmää, nahkeaa, hämähäkkejä, öttiäisiä, rapinaa, siritystä ja sirkutusta. Kaikenlaista voi Australian yö tarjota unettomalle matkalaiselle. Missä menee oman sietokyvyn raja, ja kuinka se venyy matkatessa maailmalla?
Byron Bay - maineensa veroinen ranta ja kosketusta villiin luontoon
Byron Bay, pieni talo viidakossa, ja samalla pientä tuntumaa myös viidakon muihin asukkeihin, eli päätämme olla jakamatta asuntoamme ison hämähäkin kanssa. Nautimme rannoista ja teemme myös hiukan kouluhommia luonnonpuistossa.
Katoomba ja Coffs Harbour: patikointia, näköalapaikkoja, dinosauruksia ja viimein ranta
Löydämme itsemme kaatosateessa Katoombaan. Koemme outoja hetkiä typötyhjässä hotellissa, ihastumme seuraavana aurinkoisena päivänä Blue Mountainsiin ja ajamme reilun 600 kilometriä rannikolle Coffs Harbourin ihanaan surffitunnelmaan.
Australia – sateinen Sydney ja ensikosketus maahan
Ensikosketus Sydneyyn on pilvinen ja sateinen. Käymme kahdessa päivässä kolme museota, ihmettelemme oopperataloa ja haahuilemme China Townin kulmilla. Pikantin lisänsä tuo presidentinvaaleissa äänestäminen.
Singapore reilussa kahdessa päivässä – tänne täytyy palata!
Teemme parin päivän täsmäiskun pilviseen ja sateiseen Singaporeen. Ihastumme paikkaan ja syömme itsemme tyytyväisiksi. Ehdimme tehdä paljon, mutta vielä enemmän jäi tekemättä. Tänne pitää varmasti palata ajan kanssa.
Pitkästä aikaa Bangkok: matkapäivät, aina yhtä yllättäviä
Jännittävän edellisen yön jälkeen pääsemme kuitenkin kohti Bangkokia, väistämme millillä pahanlaatuisen nälkäkiukun ja menetämme hermomme taksikuskeille. Äidin sydän nyrjähtää raiteiltaan, kun Teinin selkä katoaa ihmisvilinään ja hän lähtee yksin paluumatkalle Suomeen.
Nai Harn – kaunis, ja kansoitettu
Viikon tutustuminen viehättävään Nai Harnin alueeseen, joka parani kummasti päivä päivältä, kun ihmismassa viikon edetessä väheni. Lisäksi valmistaudumme siirtymään Bangkokiin, jota edeltää pieni jännitysnäytelmä, sillä kuume ilmoittautui matkakaveriksi.
Rawai ja lähirannat
Vajaa viikko Rawain alueella. Opimme paikallisen Woltin käytön, löydämme ihania rantoja ja saaria ja käymme ruokkimassa ja silittelemässä norsuja.
Matkaan lähtö ja loputon matka Phuketiin
Hurjan jännää - nyt lähdetään! Ensimmäinen legi onkin tuskallisen pitkä taival kohti Etelä-Phuketin Rawai beachiä. Ja mahtuu matkalle tututusti yllätyskäänteitäkin, mutta unta ei niinkään. Pääasia, että päästään perille.
Hotellipeli – jokaisen oman elämänsä matkanjohtajan lempipeli
Hotellipeli, eli miten etsin, löydän ja optimoin majoitukset eri kohteisiin, ja miten olen tullut siinä aika hyväksi. En kuitenkaan niin hyväksi, etten olisi tullut myös huijatuksi. Sisältää siis myös tuntomerkit booking.comin huijaukseen.
Suunnitelmissa The Matka
Joskus on se hetki elämässä, että on tartuttava tilaisuuteen. Nyt tai ei koskaan, ja juuri siksi meillä on tälle talvelle suunnitelma. Se sisältää aika monta maata, rantaa ja kulttuuria - myös kohtaamisia ja jälleennäkemisiä. The Matka on alkamassa.
Etelä-Ranska – voiko siitä olla nauttimatta?
Provencen taikaa, kuvankauniita pikkukaupunkeja, pizzauuni, poreallas, polkuveneretkiä ja tietenkin kaksi perhettä lapsineen tien päällä. Niin, voiko näistä maisemista olla pitämättä?