Asuntovene Portorozin satamassa

Rakkaalla lapsella on todellakin monta nimeä. Olin saanut muun perheen innostumaan ajatuksesta hotellin sijaan vuokrata taloveneen, tai venemökin, tai veneasunnon, joka kelluu satamassa. Miten mahtava idea, eikö? Perhe ei ensin oikein innostunut, mutta kun pääsimme veneelle, johan muuttui ääni kellossa.

Slovenian rannikon pikkukaupungit

Suomalaiselle tuntuu uskomattomalta ajaa tunnissa yhdestä maasta toisen maan läpi kolmanteen, mutta se on todellisuutta Sloveniassa. Triestestä ajaisi Slovenian läpi Kroatian puolelle vajaassa tunnissa. Joten kun olimme saaneet Koperista auton alle, ajelimme lähes Kroatian rajalle Portoroziin alta puolessa tunnissa. Olin saanut slovenialaiselta ystävältäni vinkin, että Izola on kaunis kaupunki, ja olin yrittänyt etsiä mukavaa hotllia sieltä, mutta en löytänyt mitään meille sopivaa. Piranin kaupunkia oli myös kehuttu kauniiksi, mutta ajatus ahtaasta kaupunkiasunnosta ei kahden kaupungin jälkeen kiehtonut.

Siksi päädyimme Portorozin satamaan ja sen yhteydessä olevan eräänlaisen leirintäalueen asuntoveneille.

Asuntovene, miten homma toimii?

Portorozin satama on suljettu alue, jonka sisällä on sekä karavaanareiden alue, sen vieressä asuntovenelaiturit ja muu satama onkin sitten täynnä mitä upeampia jahteja ja purjeveneitä. Kun saavuimme paikalle, saimme sataman respasta kulkuavaimen sataman ajoporttiin, ja avaimet veneeseen. Olin etukäteen tutkinut sataman karttaa, ja päätynyt siihen, että vuokrasin ihan laiturin viimeisen asuntoveneen, koska siinä olisi naapuri vain toisella puolella, ja näkymä merelle parempi. Viimeisenä olisi luonnollisesti lähimpänä avomerta. Tämä oli ensimmäisenä päivänä tosi ihana ajatus, kun saavuimme veneelle, mutta myöhemmin paljastui kolikon kääntöpuoli.

Meidän kelluva kotimme laiturin viimeisessä venepaikassa.

Itse vene, Bellavista houseboat, oli ihana, ja haukoimme rehellisesti henkeämme kun avasimme oven: sisäosat olivat täydellisesti ilmastoidut, keittiö tilava, ja pöydällä odotti kylmä valkoviinipullo. Lasten makuutilassa oli toimiva kerrossänky ja meidän aikuisten makuuhuone oli ihan kunnon makuuhuone - sillä erotuksella, että sen ovet aukesivat suoraan turkoosiin mereen eikä parvekkeelle. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen mikrosta tiskikoneeseen ja varustelu oli oikein toimiva. Olohuoneen kulmasohvalle mahtui ahtautumaan koko neljän jengi katsomaan futista, ja kylppäri palveli tarkoitustaan paremmin kuin monen laivan hyteissä. Emme keksineet mitään valitettavaa.

Tervetuloa venekotiin!

Yläkannelle nousu vain paransi tilannetta: suuri poreamme odotti meitä lämpimänä, ja ruokailuryhmä sekä aurinkotuolit kertoivat, ettei täältä välttämättä tarvitsisi poistua mihinkään. Mikä mainio konsepti; miksen ollut kuullut tällaisesta aiemmin? Lisäksi karavaanareiden kanssa jaettu pääty satamaa oli hiljainen, ja mikä parasta, siellä oli tilaa parkkeerata ilmaiseksi. Tulimme huomaamaan tämän reissun aikana, että se ei ole todellakaan monessa paikassa mahdollista.

Jalkapallokatsomo poreammeessa kannella. Kyllä kelpaa.

Sataman palvelut - autottomalle hivenen hankalaa

Satamassa ei ole kauppaa, vaan lähin, iso ja hyvin varusteltu Spar löytyy reilun kilometrin päästä sataman ulkopuolelta. Sataman perukoilta sinne käveleminen tarkoittaa kuitenkin useampaa kilometriä suuntaansa, sillä satama ei ole ihan pieni. Autolla homma hoituu kuitenkin hetkessä.

Meidän viereisen rantabaarin illallistunnelmia.

Sataman alueella oli myös yksi rantaravintola, Wakanda, josta sai drinkkejä ja pikkupurtavaa, ja se sijaitsi aivan meidän päädyssämme satamaa, käytännössä ihan vieressä. Ensimmäisen päivän kauppareissun ja hikisen rantalounaan jälkeen päädyimmekin sen tuoleille drinkille ja pulahtamaan mereen. Mini olisi räjähtänyt, ellei olisi jo päässyt mereen. Rantabaarin yhteydessä oleva ranta ei ollut kummoinen - perus pikkukiviranta, kuten suurin osa tällä rannikolla - mutta siitä oli ihan kiva mennä uimaan.

Muutaman spritzerin jälkeen Mini oli uinut päivän tarpeiksi ja mekin olimme unohtaneet kokovartalonahkeuden, koska ilta alkoi hivenen viilentyä ja tuuli tuntui mukavalta. Emme kuitenkaan mitenkään jaksaneet ajatella autolla Piraniin illalliselle lähtöä (matkaa oli 10 min autolla, mutta pysäköinti hankalaa), tai edes Portorozin rantakatua, vaan päätimme mennä sataman alueella sijaitsevaan pizzeria Alaya Lagunaan. Sen yhteydessä oli suuri uima-allasalue ja itse ravintola oli oikein viehättävä. Ja väitän, että sain siellä elämäni parasta tryffelipizzaa. Tulimme samaan paikkaan vielä toisenakin iltana saman pizzan perässä, ja loikoilemaan altaalle kuumana päivänä, koska ensimmäinen iltamme saikin yllätyskäänteen juuri ennen pizzojen tuloa…

Myrsky asuntoveneessä - taas tuli muisteltavaa kiikkustuoliin

Istuimme siis odottelemassa pizzojamme ravintolassa. Olimme juuri saaneet hyvät juomat eteemme - lapsillekin oli tarjolla hienoja alkoholittomia drinkkejä - kun mereltä alkoi nousta pilviä. Ja millä vauhdilla ne nousivat! Mies ehti sanoa, että kohta sataa, kun ensimmäinen tuulenpuuska heitti käytännössä kaikki pöydät nurin ja tuolit pitkin poikin, ja siitä alkoikin luonnonvoimien show.

Tuuli yltyy ravintolassa.

Ravintola järjesti katospaikkoihin niin monta pöytää kuin pystyivät, ja saimme pizzamme syötyä jotenkuten johonkin väliin sullotulla pöydällä. Ja samalla jostakin paikalle pölähtäneet hyttyset hyttyset olivat syöneet Minin jalat, minkä valitettavasti tajusimme seuraavana aamuna, kun kämmenen kokoiset turvonneet pistoskohdat alkoivat kutittaa tuskaisen paljon. Mutta sitä ennen saimme todistaa viimeisenä laiturissa olevan veneen varjopuolen.

Syötyämme kävelimme tuulessa ja sateessa kohti venettämme. Katselin rivissä laiturissa kelluvia muita asuntoveneitä ja totesin huojentuneena, ettei myrsky keinuttanut niitä kovinkaan paljon; niin tiukasti ne olivat laitureissa kiinni. Mutta mitä pidemmälle kävelimme, sitä isommaksi veneiden keinunta kasvoi, sillä sitä lähempänä ne olivat avomereltä tulevia aaltoja, ja kun pääsimme oman rivimme päähän, huokasin kauhistuneena: meidän vihoviimeinen paattimme keinui aivan hirveästi ja otti ensimmäisenä vastaan satama-alueelle mereltä tulevat aallot. Jep jep, tästä tulisi mielenkiintoinen yö.

Tätä katselin sateessa kannella monta tuntia. Yhtä aikaa kiehtovaa ja pelottavaa.

Pahin myrsky kesti pari tuntia. Sinä aikana kaikki pöydillä olevat asiat lensivät pitkin poikin veneen sisätiloja, televisio oli irrota seinästä pariin otteeseen ja taulut tippuivat seiniltä. Jossakin kohtaa sataman turvahenkilökunta kulki taskulamppuineen veneemme ulkopuolella, ja menin kyselemään, mikä tilanne mahtoi olla. Vastaus ei vakuuttanut, päin vastoin: ”kiinnityksessä on jotain vikaa, mutta korjaamme ne. Kysyin vähän peloissani ”Are we safe?”, ja mies vastasi minulle, ”Yes, you should be safe.” Ilmeeni ehkä paljasti, ettei vastaus ihan vakuuttanut, ja hän korjasi lausettaa: ”You’re safe, mam!”

Siitä eteenpäin istuin sateessa kannella ja katselin taivaan salamointia. En pystynyt olemaan sisällä, koska siellä tuntui, ettei myrskyyn ollut mitään kontrollia, ja kaiken lisäksi keinuvassa paatissa tuli huono olo. Kävin välillä katsomassa jalkapalloa unohtaakseni myrskyn, mutta palasin sitten aina kannelle tuijottelemaan meren voimaa, kunnes joskus puolen yön jälkeen tuuli alkoi hiukan tyyntyä, ja päätin uskaltautua nukkumaan.

Seuraavana päivänä aurinko paistoi taas, ja elämä hymyili.

Nukahdin asuntoveneen seiniin hakkaavaan sateeseen ja toivoin, että emme uppoa. No, emme uponneet, mutta seuraavana aamuna auringon paistaessa kirkkaana ja kuumana pilvettömältä taivaalta, tajusimme veneen olevan aivan kallellaan. Ja vaikka satamahenkilökunta tuli korjaamaan tilannetta, vene oli ja pysyi kallellaan koko meidän asumisaikamme loppuun. Eipä se toki haitannut, mutta muistutti meren voimasta.

Piran ja pysäköintimoka

Piranin kauniissa ja vanhassa rantakaupungissa kohtasimme ensimmäisen kerran myöhemmin tutuksi tulevaan asiaan: pysäköinti on vaikeaa. Vaikka kaupunkiin ajoi veneeltä vartin, alueelle oli mahdotonta tulla autolla. Sisääntuloväylien alkupäässä oli pysäköintihalleja ja -alueita, mutta koska emme jaksaneet kävellä pitkää matkaa nälkäisenä kuumuudessa, päätimme jättää auton lähimmälle pysäköintialueelle. Kun olimme ahtaneet auton yhteen kapeaan koloon, paikallinen mies tuli ystävällisesti kertomaan, että sillä parkkipaikalla sai pysäköidä vain aluepysäköintitunnuksella, jota meillä ei tietenkään ollut. Mutta koska olimme menossa vain lounaalle ja vähän kävelemään kaupunkiin, siihen ei montaa tuntia kuluisi, ja päätimme ottaa riskin.

Viihtyisä lounasravintola Piranin vanhassa kaupungissa.

Ihanan pienessä puistossa sijaitsevassa ravintola Gostilna Parkissa nautitun lounaan jälkeen kävelimme laiskasti kauniin Piranin rantakatua takaisin autolle, valmiina siirtymään rannalle, vain huomataksemme, että sakkolappu liehui iloisesti tuulilasissa. Niinpä tietysti. Nopealla googlekääntäjällä ymmärsimme, että sakon suuruus oli 80€, mutta jos sen maksoi 8 päivän sisään, selvisi lystistä 40 €:lla. Lounaalle tuli juuri vähän lisää hintaa.

Portroz ja Strunjan - rantaelämää!

Portorozin ranta oli tosiaan juuri sellainen rantalomakohde, joita muistan lapsena matkaoppaista ihailleeni: katu täynnä ravintoloita, rantatuoleja ja aurinkovarjoja ja kaikkia lasten vesiratoja ja -pelejä. Yhden lounaan perusteella emme kuitenkaan halunneet jäädä sinne rantapäiväilemään, vaan ajoimme 10 minuuttia kauemmas Strunjanin rannalle.

Strunjan on luonnonsuojelualueella kauniissa poukamassa sijaitseva kiviranta, jonka ympärillä nousevat rinteet olivat todella upeat. Parkkipaikan perusteella olisi voinut kuvitella, että ranta olisi täpötäynnä, mutta niin ei ollut. Löysimme mukavat sunbedit puun varjosta, ja viihdyimme koko kuuman iltapäivän vuoroin vedessä ja vuoroin varjossa lojuen. Rantaravintolasta sai niin kunnon ruoka-annoksia, rantaruokaa kuin valtavia jääkahviannoksia jäätelöineen ja kermavaahtoineen. What’s not to like. Pääsin jopa vähän snorklaamaan, mutta vaikka vesi oli ällistyttävän kirkasta ja näkyvyys mahtava, kauheasti elävää ei tässä kohtaa rantaa ollut nähtävissä.

Kun vieläpä saimme paikalle tullessamme ystävälliseltä sedältä ilmaisen parkkilipun neljäksi tunniksi, niin tämä parkkishow olikin sitten menestys, jos edellinen oli floppi.

Nokka kohti vuoristoa

Neljän päivän rannikon tutkimisen jälkeen oli aika pakata tavarat kallellaan kelluvasta veneestä ja siirtyä kohti vuoristoa, Bled-järveä ja toisenlaista asumiselämystä: aiomme testata glampingin, eli luksusleirintäalueen. Siitä lisää, kun ehdin taas koneen ääreen.