Lentävä syksy ja työmatkasuma!

Huh huh, kesälomien jälkeisen elämäni täytti työ niin, etten ehtinyt edes ajatella kirjoittamista. Ja siis täyttää edelleen, mutta jossakin kohtaa kirjoittamisvimma muuttuu niin pahaksi, että sitten on löydettävä sille aikaa, vaikka väkisin. Nyt istun keittiössä, hengittelen intensiivisen työviikon jäljiltä ja mietin, mitä tilaisin Woltilla, kun Mies on golfaamassa ja omat voimat eivät riitä ruoanlaittoon. Tilasin vietnamilaista, ja siihen inspiraationa toimi ensi talven paluu Vietnamiin, jee!

Mitä kannattaa kertoa työmatkoista?

Nyt on tosiaan sellainen tilanne, että tulen tekemään kolme reissua syksyn aikana työn puolesta; kohteina ovat Bryssel, Riika ja Lissabon. Mitä niistä voi kertoa? Menin kentälle, lensin kohteeseen, tein töitä, kävin hotellilla nukkumassa (ja todennäköisesti salilla tai uimassa jos ehdin), ja sitten menin aamiaisen kautta töihin. Ja tämä toistuu niin monta päivää, kuin reissu kestää. Ei sitä kukaan halua lukea, heh. Tai oikeastaan niin päin, että tuossa se on kerrottu, kaupunki vain vaihtuu. Mutta nyt kun alan miettiä, niin onhan niitä erilaisiakin työmatkoja ollut. Palaan niihin kohta.

Syksyn aikana matkaan töihin esimerkiksi Riikaan.

Talven suunnitelmat kirkastuivat

Kuten jo mainitsin, teemme talvella, hiihtoloman aikaan, paluun Vietnamiin ja Hoi Aniin. Tähän on kaksi syytä: edellisellä kerralla siellä oli vasta kevät, emmekä päässeet epävakaan sään takia esim lähisaarille snorklaamaan, tai oikeastaan edes kunnolla rannalle, vaikka uimme toki. Myös muutama muu paikka jäi käymättä, kun emme halunneet juosta ja suorittaa joka päivää. Nyt siellä olisi alkukesä, sesonki juuri startannut ja kaikki mahdollista. Meitä on lähdössä iso porukka, sillä Miehen molemmat veljet perheineen sekä heidän vanhempansa lähtisivät mukaan. Onneksi Hoi Anista löytyy todella edullisesti kahdeksankin makuuhuoneen villoja, joten olemme jo vuokranneet yhden sellaisen. Teemme taas reissun Hong Kongin kautta, jossa olemme yhden yön menomatkalla, ja tämä ilahduttaa Teiniä: hän jotenkin rakastui palavasti Hong Kongiin viime talvena.

Hei taas Hong Kong, piipahdamme täälläkin. Toivottavasti suosikkiaamiaisravintolamme on edelleen olemassa.

Jos on yhtään seurannut sitä, milloin olemme talvisin olleet reissussa, niin totuus on se, että olemme aika monena vuonna lähteneet joskus 28.-29.12 matkaan ja tulleet takaisin tammikuun toisella viikolla. No miksi? Tietysti siksi, että minulla on syntymäpäivä 8.1., ja siitä on muodostunut ensi talvena 12 vuotta vanha tapa, että juhlin matkoilla. Vain korona teki tähän poikkeuksen. Siksi nytkin podin kauheaa tuskaa siitä, että kun matkaseurueen aikatauluista johtuen olimme lähdössä reissuun hiihtolomalla, olisin synttärit Suomessa.

Eräs syntymäpäivä Thaimaassa. Tästä reissusta en ehkä ole vielä kertonutkaan.

Vai olisinko? Aloin kuumeisesti miettiä ratkaisua. Ja sehän kirkastui, kun kävin lounaalla yhden parhaista lapsuudenystävistäni kanssa. Hän asuu Hollannissa ja oli käymässä Suomessa, ja oli niin ihana nähdä pikaisesti - me näemme aina joko pikaisesti tai lasten kanssa - että yhtäkkiä tuli oivallus: koska ei olla aikoihin ehditty puhua pitkään ja kunnolla, niin mitäpä jos me lähdettäisi jollekin pienelle synttärimatkalle. Ja kas, viikkoa myöhemmin oltiin varattu lennot Teneriffalle. Tuntuu vähän hassulta lähteä sinne vajaaksi viikoksi, ja kaveri lentää sinne suoraan Hollannista, joten meillä on treffit Tenskulla (jossa en muuten ole ikinä käynyt). Mutta eikös se mene niin, että aikuisena saa vaikka syödä jäätelöä aamupalaksi ja varata lennot Teneriffalle, jos siltä tuntuu. Nyt tuntui. Tätäkin odotan kyllä ihan todella paljon.

Teneriffa ja yli 40 vuoden ystävyys. Mikä voi mennä vikaan?

Ja nyt syksyllä on toisen kaverin kanssa pitkä viikonloppu Wienissä, ja Miehen kanssa pizzan täyteinen viikonloppu Napolissa. Ei tässä todellakaan ehdi sammaloitua.

Onko hauskoja työmatkoja?

Kun tuossa alussa kuvailin nykyisiä, tylsähköjä työmatkojani, joissa enimmikseen tehdään töitä ja palaveerataan, niin aikoinaan yrittäjänä meillä oli tapana järjestää kerran vuodessa matka jonnekin, jossa vältettiin työntekoa ja keskityttiin yrityksen kulttuuriin - mitä ikinä se minäkin vuonna tarkoitti.

Kerran oltiin kulttuurimatkalla Prahassa.

Koska firma, jonka perustin yhdessä Miehen ja neljän muun ihmisen kanssa, ja jota muiden perustajien kanssa johdin, ei ollut koskaan valtava, ihan joka vuosi ei ollut mahdollista lähteä - ei etenkään alkuaikoina, kun jännättiin joka kuukausi, saadaanko työntekijöiden palkat maksettua, omista puhumattakaan. Mutta jo aika varhaisessa vaiheessa näimme arvon sillä, että lähdetään vähän ulos siitä normaalista työkontekstista ja tutustutaan toisiimme paremmin. Työpaikka on kuitenkin sellainen paikka, jossa viettää arjestaan leijonanosan, ja mitä paremmin siellä viihtyy, sitä paremmalla mielin sinne menee aamuisin. Meillä oli alusta asti ollut se kantava ajatus, että halusimme perustaa hyvän työpaikan. Tätä lunastaaksemme järjestimme näitä vuotuisia kulttuurimatkoja.

East Side Gallery - täällä käytiin kulttuurihommissa.

Ensimmäinen oli varmaan firman neljäntenä vuonna tai ehkä jopa aiemmin. Lähdimme Berliiniin. Tuohon aikaan meillä ei ollut ylimääräisiä satoja tai liiemmin kymppitonnejakaan tilillä, joten ostimme halvimmat mahdolliset lentoliput ja varasimme kämpän Airbnb:stä. Kertonee firman kulttuurista, että ylipäätään halusimme asua saman katon alla, ja että aamulla raahauduimme yövetimissä suureen tupakeittiöön, ja minäkin siinä hallituksen puheenjohtajana ihan pyjamassa ja tukka pystyssä mussutin paahtoleipää menemään. Parasta ryhmäytymistä, väitän. Meidän Prentzlauer Bergissä sijainnut asuntome oli kyllä kaikin puolin upea. Siinä oli tilaa oikein hyvin meille kahdeksalle (muistaakseni silloinen pääluku), ja mikä parasta, alakerrassa oli ihka oikea peliluola, jossa oli biljardipöytä, pleikkari ja äänieristys. Jotkut meistä saattoivat siellä ryhmäytyä aamuyön tunneille muiden tietämättä asiasta mitään.

Äänestyksen voittaa bissen etumatkalla…

Seuraava matkamme oli valintaprosessiltaan ehkä hauskin. Olimme tehneet hyvän edellisen vuoden, ja annoimme projektijohtajille budjetin, jolla he saivat alkaa suunnitella tämän vuoden matkaa. He laskivat meille viisi vaihtoehtoa, joita arvioitiin eri kriteereillä: jonnekin oli pidempi ja kalliimpi lento, joten paikan päällä tekemiseen jäisi vähemmän budjettia. Jotkut olivat lähellä, mutta asumiseltaan tai muulta hintatasoltaan kalliita (kuten Norja), jolloin taas kerran hauskalle ohjelmalle jäisi vähemmän budjettia. Mutta matkan, asumisen, elämisen ja huvittelun hinnan huomioon ottaen - ja nämä oli kohteiden esittelyssä todellakin tuotu ilmi - jokainen ihminen firmassa sai äänestää kolmella äänellä. Kaikki kolme ääntä sai antaa joko samalle tai eri kohteelle. Eniten ääniä saanut valikoitui lopulliseksi vuoden kulttuurikohteeksi.

Olisi voitu mennä Roomaan, mutta toisin kävi…

En muista kaikkia viittä vaihtoehtoa, mutta sen muistan, että itse äänestin Roomaa ja Barcelonaa. Vaihtoehtoina saattoi olla myös Oslo, ellei se karsiutunut jo ennen äänestystä hintansa takia. Mutta voittajaksi selviytyi Varsova. Siis mitä? Olin ihan että kuka haluaa Varsovaan. Mutta tähän on kaksi selitystä: meillä oli miesvaltainen firma, ja Varsovan kohdalla oli mainittu mm. edullinen lento ja edullinen asuminen, eli enemmän rahaa elämiseen, ja sen lisäksi - edullinen bisse.

Aika yksiselitteistä.

Varsova - mitä siitä jäi mieleen?

Jos ollaan rehellisiä, aika vähän. Ravintoloissa ruoka oli myös edullista ja sitä oli runsaasti. Kävimme illallisella tosi kivoissa paikoissa ja söimme niin paljon, että muistan menneeni nukkumaan joka ilta aivan täpötäyden mahan viereen. Eräänä erittäin myöhäisenä iltana, toiset sitä aamuksikin ehkä jo kutsuisivat, löysimme olutpanimon panimoravintolan, jossa oli hanassa 100 erilaista olutta, ja paikka oli auki 24/7. Sieltä sai olutta maisteluannoksina viinin tapaan, ja baarimikko kertoi jokaisesta eri lasillisesta paljon asioita, joita minä viininjuojana en ymmärtänyt lainkaan.

Holokaustiin keskittynyt museo oli elämys, kyyneliä säästelemättä (saattoi myös johtua väsymyksestä). Mutta ehkä eniten mieleenpainuva kokemus Varsovassa oli opastettu kierroksemme Varsovan linnassa. Tämä tarina naurattaa ja hävettää yhtä paljon, mutta kerron sen silti. Pohjustan tämän sillä, että luovan alan toimistona meillä on hyvin luovia ihmisiä töissä, enkä ole koskaan tiennyt, että tukahdutettuun nauruun voi oikeasti luulla kuolevansa.

Varsovan linna

Meitä siis odotti Varsovan linnassa opas, joka esitteli meille Varsovan historian eri kerroksia linnan taideteosten kautta. Olimme olleet illallisella aika myöhään, ja aamulla olo ei ollut parhaiten levännyt. Oppaan haastava puolalainen aksentti ja sellaisen maan historia, josta ei oikeastaan tiennyt mitään ennen toisen maailmansodan aikoja (voi olla myös yleissivistykseni syytä) teki keskittymisestä haastavaa. Sitten, yhtäkkiä, yksi meidän työntekijämme, varsin luova henkilö, alkoi jakaa whatsapp-ryhmäämme kuvia tauluista, joita opas esitteli, ihan poskettomilla puhekuplilla täydennettyinä. Tässä kohtaa allekirjoittaneen kamelin selkä katkesi. Yritin peitellä ihan tajuttomia naurun pyrskähdyksiäni joskus onnistuen, toisinaan turhaan.

Opas heitti suuntaani pahoja katseita useammin kuin kerran, mutta kun muut ihmiset samassa ryhmässä alkoivat seurata whatsappia myös, reaktio levisi kulovalkean tavoin. Kohta meitä oli ryhmä aikuisia käyttäytymässä tavattoman huonosti historiallisten aarteiden äärellä, enkä oikeasti jossakin kohtaa voinut mitään sille, että oli vaan pakko mennä kulman taakse räjähtämään nauruun, ja sitten tulla takaisin kyyneleitä poskilta pyyhkien ja naama vieläkin nykien. Ja tämä kollega vaan tuuttasi tulemaan uutta kuvaa toisen perään. Väitän, että vatsalihaksiini sattui vielä viikko sen jälkeen, enkä edelleenkään ole koskaan kokenut uudestaan sellaista naurun pidättämisen tuskaa.

Tässä kohtaa aloin muistuttaa jotain tukehtuvaa maatuskaa…

Tässä kohtaa saatoin käydä kulman takana nauramassa.

Tässä kohtaa en ehkä pystynyt pidättelemään…

Tähän on varmasti vaikea samastua ilman samaa väsymystä, samaa kontekstia ja samaa jengiä. Mutta itselleni Varsova on, noh, maailman hauskin kaupunki. Vaikka oikeasti se ei kylläkään sitä ole. Ei edes kamalan kaunis.

Summa summarum - on työmatkoja ja on työmatkoja

Tämän jälkeen olemme olleet ainakin Prahassa ja Tallinnaassa, niistä ehkä myöhemmin. Tästä nyt joka tapauksessa tulikin vähän erilainen matkapäiväkirja. Yleensä matkat ovat vapaa-aikaa ja kavereita ja perhettä, mutta tällä kertaa työtä ja työkavereita. Kuitenkin jotenkin näiden muistelemisesta tuli hyvä mieli. Firmamme oli pystyssä yhdeksän vuotta, kunnes myimme sen ja aloimme perustaa uutta liiketoimintaa meidät ostaneeseen yritykseen. Niissä yhdeksässä vuodessa olimme onnistuneet rakentamaan jollakin tavalla erityisen perheen. Se, että voi työkavereiden kanssa nauraa ja hengailla pyjamassa, ei ole itsestäänselvyys. Oikeastaan nyt taaksepäin katsoessa olen ylpeä, että teimme nämä kaikki asiat. Ja tavallaan uskon, etten ole ainoa, joka näitä muistelee pieni hymy huulillaan.