Wien - paras viininystävän kaupunkikohde

Nyt pääsen kirjoittamaan jostakin, mikä yllätti minut: Wien. Kohde valikoitui rakkaan ystäväni ja minun yhteisen matkan kohteeksi oikeastaan vaan siksi, että lennot olivat sopiviin aikoihin ja sopivan hintaiset. Siitä se ajatus sitten lähti: Wien, miksi ei. Harvoin kuitenkaan pääsee käymään niin, että joku paikka yllättää 100-0 positiivisesti. Nyt kävi.

Wienin kaupungin toimivuus

Me olimme saaneet ystäväni Lenan paikalliselta ystävältä muutaman vinkin, jotka lopulta muodostuivat käänteentekeviksi pitkän viikonloppumme jotakuinkin täydellisen onnistumisen kannalta. Yksi niistä oli se, että ei kannata maksaa asumisesta ihan keskustassa, eli innere stadtin alueella, vaan kannattaa olla hyvän metro- tai ratikkayhteyden päässä. Olinkin siis vaihtanut hotellimme tämän vinkin perusteella selkeästi halvempaan, mutta kolme pysäkin päässä keskustasta sijaitsevaan Hotel Maxx by Steigenbergeriin. Vaihto oli hyvä; keskustaan pääsi hetkessä, mutta samoin myös muihin kiinnostaviin kaupunginosiin, joihin reitti kulki ratikalla. Sekä Margaretengürtelin metroasema että samanniminen ratikkapysäkki sijaitsivat aivan 5 min päässä hotellilta, ja niistä pääsi 5-30 minuutissa mihin vaan - suurimpaan osaan kaupunkia alle vartissa.

Julkinen liikenne on Wienissä nopeaa, siistiä ja edullista. Kahden päivän lippu kaikkiin julkisiin kulkuneuvoihin taisi maksaa 14€ ja sen pystyi ottamaan qr-koodiksi puhelimeen, eikä sitä pitänyt piipata mihinkään laitteisiin asemilla. Kaupungissa ei siis ollut portteja, joihin pitää näyttää joku lippu, kuten Lontoossa tai Pariisissa, vaan metroihin ja ratikoihin käveltiin vapaasti sisään, kuten Suomessa. Jos tarkastaja tulee, ja olet liputon, käy kalpaten. Jos ei, niin ei. Meillä toki oli yhtä muutaman minuutin metromatkaa lukuun ottamatta aina voimassa oleva lippu.

Hevosilla emme menneet, mutta niitä näkyi keskustassa.

Wienin nähtävyydet - nopea yleiskatsaus

Selvä, käydään tämä nopeasti läpi ja siirrytään kiinnostavampiin aiheisiin. Wien muistuttaa tietyllä tavalla Roomaa; fiilis on kuin ulkoilmamuseossa, jossa joka kulman takaa tulee joku linna, kirkko tai palatsi. Jos Roomassa palatsin oli rakennuttanut yleensä Caesar tai vastaava, Wienissä syyllistä kannattaa etsiä joko Habsburgin suvusta tai roomalaisista.

Wienissä on siis lukuisia upeita kirkkoja, linnoja ja palatseja. Kirkoista isoin ja upein on vanhan kaupungin Stephansplatzilla (keskustan keskeisin metroasema) sijaitseva Domkirche St. Stephan. Siitä tulee jotenkin mieleen Kölnin tuomiokirkko, mutta myös jollain tavalla Sacrada Familia Barcelonassa. Iso ja pittoreski, paljon turisteja. Linnoista ehkä ei kannata odottaa mitään satulinnaa, mutta Hofburgin linna hevostalleineen ja puutarhoineen on kyllä aika hieno, etenkin sijaitakseen ihan kaupungin keskustassa. Palatseista Schloss Belvedere oli aika siisti, ja sen ympärillä oleva puisto oli ihana sunnuntaikävelykohde. Myös puistoista Stadtpark oli syysauringossa upea, ja sen uumenissa pääsi aavistuksen New Yorkin keskuspuiston tunnelmaan.

Mutta siinäpä se. Wien on näkemistä täynnä, aina toisen maailmansodan venäläismuistomerkistä kaikkiin mahdollisiin säveltäjien ja kirjailijoiden patsaisiin - Mozart ja pari muuta kaiffaria asuttivat Wieniä omina aikakausinaan. Ja sitten viiniiin.

Wienin viinikellarit - mikä ihana satumaa

Lensimme Wieniin torstaina. Lentoaika oli varsin mainio: Finnairin lento lähti viideltä Helsingistä ja oli paikallista aikaa puoli seitsemältä perillä. Julkinen liikenne vie puolessa tunnissa keskustaan, mutta päätimme ottaa Boltin, joka maksoi kahdelta oikeastaan yhtä paljon kuin kaksi junalippua kentältä, eli noin 30€. (Toim. huom. paluulento oli klo 19 sunnuntaina: mikä ihana tapa saada melkein kokonainen päivä lisää, kun ei tarvitse lähteä heti aamusta kentälle…)

Perjantain pyhitimme kaupungille. Tehtyämme päivän etätyöt lähdimme katselemaan keskustaa ja sen nähtävyyksiä. Meillä oli neljältä varattu vajaan kolmen tunnin opastettu kierros Wienin salaisiin viinikellareihin, ja se oli mainio valinta. Persoonallinen miesopas nouti meidät Stephansplatzilta, ja 12 hengen seurue vietiin kolmeen erilaiseen viinikellariin. Huomionarvoista näissä kaikissa oli se, että niihin pääsemiseen vaadittiin jäsenyys. Ensimmäinen sijaitsi viinikaupan alakerrassa, kerroksia ja kerroksia maan alla. Siellä saimme perehdytyksen Wienin alla kulkevan tunnelijärjestelmään, joka myös mahdollisti salaisten viinikellareiden olemassaolon. Kapungin alla sijaitsi oikeastaan toinen kaupunki, ja se kaupunki oli viiniä täynnä!

Kellari nro. 2 ja jokaisen hyllyn tarina.

Toinen ja kolmas kellari olivat ns. kylmiä kellareita, eli niissä ei ollut henkilökuntaa, ja niihin pääsi sisään vain jäsenavaimella. Kellareissa kuitenkin oli viinibaarin fasiliteetit: valkoviinit jäähtyivät erikoisjäähdyttimessä 10 minuutissa, juustoa sai ostaa kylmäkaapeista ja viiniä oli hanoissa - jotka luonnollisesti toimivat jäsenkortilla. Lisäksi jokaisella jäsenellä oli tietenkin oma osa kellaria, jonne sai laittaa mitä tahansa. Ihmisten omien lokeroiden ja hyllyjen katseleminen olikin kuin olisi nähnyt jonkun päiväkirjaa: tämä henkilö juo punaviinejä, tämä tulee pelaamaan shakkia ystävien kanssa, koska kaapissa oli shakkilauta. Entä mitä tapahtui sen hyllyn omistajalle, jonka hyllyllä oli vain kaksi erittäin pölyttynyttä punaviiniä, eikä mitään muuta? Tai kuka omisti hyllyt, joilla oli vain kalliita tequiloita?

Kellari nro. 3. Pitäisikö tänne ostaa oma hylly?

Kellareiden yleiset tilat, pöydät, sohvaryhmät, saniteettitilat jne. olivat jäsenten käytössä. Oppaamme kertoikin, että Wienissä kesälämpötilojen noustessa yli 30 asteen, viileät viinikellarit ovat suosittuja ajanviettopaikkoja viikonloppuisin ja töiden jälkeen. Wine Bank, eli kierroksemme toinen kellari, on itse asiassa ketju, jonka kellareita sijaitsee eri kaupungeissa Keski-Euroopassa ja suomalaisittain lähellä, esim. Tukholmassa. Kävipä mielessä bisnesidea: pitäisikö tämä tuoda Suomeen? Mutta varmaankin Suomen tylsät lait kieltäisivät tämänkin hauskuuden.

Joka tapauksessa long story short: Wienin keskustan viinikellareihin kannattaa tutustua. Niitä löytyy, jos osaa etsiä, ja etenkin viinikauppojen alta niitä löytää takuuvarmasti, jos osaa kysyä.

Onnelliset naiset viinikellareissa Wienissä.

Wienin viinitilat - mikä vielä ihanampi sattuma

Kun lauantaiaamu sitten koitti aurinkoisena, tartuimme Lenan ystävän toiseen vinkkiin, josta jo edellisen päivän opaskin oli maininnut: Wienissä viinitiloille pääsee ratikalla, sillä niitä sijaitsi kymmeniä, ihan kaupungin alueella. Perjantain illallisella olimme katselleet läpi mahdolliset viinitilakohteet ja valinneet mielestämme parhaan: Nussbergin. Sinne pääsi meiltä menemällä ensin metrolla Spittelaun asemalle, ja siitä ratikalla 5 min päättärille Nussbergiin. Alue oli jo sellaisenaan kaunis, mutta 10 minuutin kävelymatkan jälkeen kaikki ihanat villat jäivät taakse ja olimme keskellä viinipeltoja. Siitä alkoikin sitten eurooppalainen Sideways (niille boomereille, jotka joskus ovat kyseisen elokuvan katsoneet liian monta kertaa). Rinteet nousivat kaupungin ylle, Tonava ja Wienin kaupunki näkyivät hienosti taustalla, ja ympärillä avautui pelkkää viinitarhaa.

Valkoviinispritzer-tuoppi, koska miksi ei.

Puoli tuntia käveltyämme ja ohitettuamme pari Tervetuloa tänne -kylttiä (luonnollisesti saksaksi) päätimme mennä seuraavaan vastaantulevaan, koska valkoviinihammasta alkoi jo hivenen kolottaa. Ja kas, sieltähän se tulikin, kuin tilauksesta Weingut Meyerin tila upeilla ylärinteillä. Katselimme hetken paikkaa ja sen toimintaa: yhdeltä tallin näköisen rakennuksen luukulta sai juomaa, toiselta ruokaa. Pöytiä pihalla oli selkeästi ruokailijoille (eurolavoista kootut pöydät ja tuolit) tai juojille (säkkituolimaiset ratkaisut rinteessä). Totesimme, että ehkä tässä tovi menee, ja otimme pöydän. Ja vitsi sentään mikä paikka! Tilalle tuli niin vaeltajia sauvoineen ja vaelluskamoineen kuin perheitä viikonlopputamineisiin pukeutuneina. Ihmiset kantoivat pöytiin juusto-leipä-leikkele-lautasia ja pulloittain viiniä. Nauru kaikui ja ilmassa oli jotakin hyvin epäsuomalaista kollektiivisen kokemuksen henkeä. Ihan kuin olisimme festareilla, joihin ei tarvinut lippua - sen kun käveli paikalle.

Aloitimme kierroksen varovaisesti valkoviinispritzereillä. Ehkä hyvä, ehkä virhe, koska siitähän se ajatus sitten lähti. Spritzerit tarjoiltiin tuopissa, kuinkas muuten. Ja koska se oli niin hyvää ja kuivaa ja kevyttä, seuraavaksi haimme lautasellisen ihania leikkeleitä ja juustoja ja suolapaloja, ja tietenkin pullon Wiener Gemischter Satzia, eli paikallista valkoisten rypäleiden sekoitusta. Fun fact, tilasin pullon sitä ja pullon vettä päättäväisesti saksaksi, ja sain myyjältä vastaukseksi ”nice pronounciation”. Ei mennyt hukkaan yläasteen ja lukion kuuden vuoden saksan opiskelut. En ole ehkä koskaan joutunut kyseistä kieltä käyttämään, joten hyvä että vihdoin.

Illemmalla alkoi tulla pilviä. Silti paikallisten määrä vain lisääntyi tiloilla.

Istuttuamme tunteja tällä tilalla teimme suunnitelman takaisin ratikalle. Matkalla olisi parikin tilaa, joissa pysähtyisimme, ja niin teimmekin.

Mikä ihmeen Sturm?

Jo ensimmäisellä tilalla istuessamme ihmettelimme, mitä on se samea juoma, jota ihmiset kantoivat joko tuopeissa tai kannuissa pöytiin. Tulkitsimme sen ensin jonkinlaiseksi petnat-viiniksi, jonka suuria faneja emme kumpikaan ole. Mutta sitten ehkä kolmannella tilalla istuessamme oma mielenkiintoni noita sameita tuoppeja kohtaan alkoi kasvaa niin suureksi, että päätin kysyä. Vieressämme istui iso seurue nuoria ihmisiä - helppo kohde leikkiä tyhmää turistia - ja menin ja kysyin. Onneksi menin, sillä vastaus selitti paljon. Kyseessä on Sturm. Sturm on itävaltalainen, osittain käynyt viini, joka valmistetaan rypälemehusta, joka on vielä käymistilassa. Se on samea, hieman kupliva juoma, joka on suosittu syksyisin, ja sen nimi juontaa juurensa sen kuohuvan, eli ulkonäön myötä "myrskyisen" luonteen vuoksi. Seurue selitti, että Sturmia saa parhaimmillaan vain muutaman viikon ajan, ja se on tietynlainen sadonkorjuujuoma paikallisille. Se siis selitti omalla tavallaan isot seurueet viinitiloilla!

Löysimme kulmakuppilan, josta sai Sturmia!

Pitihän tätä paikallista aarretta maistaa, mutta koska olimme jo kävelyreittimme viimeisellä viinitilalla, ensimmäinen mahdollisuus tarjoutui vasta palattuamme asutuksen pariin ja pieneneen kulmakuppilaan, joka mainosti tarjoilevansa Sturmia. Istuimme siis kulmapöytään (koska pissahätäkin oli suurehko) ja tilasimme Sturmit. Sen jälkeen tilasimme viinit, ja ruuat, ja seuraavat viinit, ja seuraavat ruuat - ja lopulta olimme ystävystyneet koko pienen kuppilan henkilöstöön omistajia myöten, muista asiakkaista puhumattakaan. Ilta oli ikimuistoinen, ja hotellillekin pääsimme vielä julkisilla. Koska kuten aiemmin mainitsin, julkinen liikenne Wienissä oli tehokasta ja toimivaa. Mikä aivan übermahtava päivä ja ilta!!!! Ihmiset, juomat, ruuat ja seura (Lena <3) - pelkkää parasta!

Tässä kuvassa ei ole mitään järkeä. Mutta se on otettu kulmapöydästä, josta ystävystyimme koko ravintolan kanssa :)

Pari pientä loppuvinkkiä Wieniin

Ensimmäisenä iltana söimme tosi kivassa ravintolassa, Let’s be Frank, joka oli ratikkamatkan päässä ravintolastamme. Lista ja palvelu olivat loistavia, ja viinit tietenkin, kuten heti tajusimme, ylittivät Wienissä hinta-laatusuhteeltaan monet monet muut paikat.

Perjantaina päätimme suunnata tavallaan paikalliselle hipsterialueelle, eli Neubaun alueelle. Sinne pääsi metrolla, ja siitä kävelyä oli vajaan kilometrin verran, mutta alue oli kaunis ja kävely tuntui hyvältä. Olimme jotenkin ajatelleet, että Wienissä illallisen aikataulu on enemmän eteläeurooppalainen, mutta olimme väärässä: yhdeksän aikaan illastaminen ei tuntunut kuuluvan kaupungin tapoihin, vaan silloin oli jo siirrytty after-dinner-maailmaan. Menimme tosi suositeltuun Hertz & Seele -nimiseen ravintolaan, jossa ruokailijoita oli enää muutama, mutta baarin puolella viininjuojia sitäkin enemmän. Eipä se meitä haitannut: paikka oli kiva ja ruoka hyvää. Toki puolityhjä ruokapuoli on aina vähän meh. Mitäs olimme liian myöhään liikenteessä, koska emme olleet paikallisen aikakäsityksen kanssa linjassa. Vinkkinä siis, Wien ei ole Espanja tai Italia, ja illallinen syödään suomalaisittain mieluummin kuudelta kuin yhdeksältä.

Ihan vaan hengailemassa Wienissä roomalaisilla raunioilla.

Yhteenveto Wienistä

Nautin, voi nautin niin paljon. Nautin siitä, miten viini oli olennainen osa ihmisten arkea. Nautin viinikellareista, nautin viinitiloista, nautin siitä, että sunnuntaina Wienerschnitzelini kanssa (olin päättänyt syödä yhden autenttisen, vaikka hinta itketti hiukan, 28€) sain ihanan lasillisen viiniä, eikä kukaan edes kohottanut kulmiaan sen suhteen. ”Meitä ei tuomita täällä viinin rakastamisesta”, sanoi ystäväni heti ensimmäisenä iltana, ja sen saimme todistaa niin monta kertaa viikonlopun aikana. En halua kuulostaa siltä, että viini olisi jokaisen arkipäiväni osa, sitä se ei ole, mutta haluan korostaa sitä, miten elävä kulttuuri sen ympärille on Wienissä syntynyt, ja miten hienosti se on osa elämän pieniä, merkittäviä hetkiä. Kun lähdet perjantaina töistä ja kirjaudut omalla kellarikortillasi sisään salaiseen kellariin pelaamaan shakkia ystävien kanssa. Kun tulet perheen ja sukulaisten kanssa kaupungin ylärinteille lauantainailtapäivänä syömään ja juomaan viiniä ja nauttimaan ulkoilmasta ja sosiaaalisuudesta. Kun viihdytät satunnaisia suomalaisturisteja kulmakuppilassa kertomalla heille Itävallan historiasta ja kulttuurista.

Voiko tätä olla rakastamatta? Ratikalla viinitilalle.

Kiitos Wien, olit meille parempi kuin hyvä, ja vatsalihakset ovat vieläkin naurusta arat. Seuraavaksi Napoli parin viikon päästä.