Alicante - kolmas kerta toden sanoo

Olen ollut Alicanten alueella kaksi kertaa aikaisemmin, ja ne reissut ovat olleet kaikin puolin omanlaisiaan. Vaikka olen lentänyt Alicanteen, en ole oikeastaan koskaan nähnyt Alicantea. Nyt koko firma, jossa olen töissä, matkusti viettämään etätyöviikkoa siellä, ja tällä kertaa tähdet olivat huomattavasti enemmän kohdillaan. Joten hyvä on, Alicante hyvässä ja pahassa, let’s go.

Alicanten kummalliset asuinalueet

Kahdella ensimmäisellä reissulla olen ollut Alicantessa vuokratussa loma-asunnossa, ja niitä siellä riittää. Etukäteen kannattaa hiukan tutkia eri alueiden palveluita ja etäisyyksiä keskustasta, sillä muuten saattaa löytää itsensä ihan tylsältä alueelta, jossa ei ole mitään muuta silmänkantamattomiin, kuin toisiaan muistuttavia loma-asuntorivistöjä ja joku surullinen kauppa. Sellainen mielikuva minulle oli syntynyt ensimmäisestä Alicanten reissusta. Silloin asuimme alueella, jossa oli pelkästään englantilaisia eläkeläisiä, kaupassa töissä joku töykeä britti ja TV:ssä ja radiossa BBC:n kanavat. Olin ihan rehellisesti kauhuissani.

Ihan pieni Mini toisella Alicanten keikallani, kun kaikki oksensivat.

Toisella kerralla olimme liikenteessä isolla porukalla, ja kohteemme oli Torreviehan puoli Alicantessa. Paikalla oli Miehen isoveli vaimoineen, Miehen vanhemmat, minun vanhempani ja tietysti meidän lapset. Koko reissu perustui siihen, että Miehen vanhemmat olivat lähteneet kuukaudeksi Espanjaan ja me menimme viimeiseksi viikoksi heidän luokseen. Ja jollain kummalla tavalla olin saanut puhuttua omatkin vanhemmat mukaan.

Torreviehan kuu ja Espanjan taivas talomme kattoterassilta.

Olimme vuokranneet alueelle tyypillisestä loma-asuntokompleksista kaksi asuntoa: toisessa asuimme me ja Miehen vanhemmat, sekä silloin vuoden ikäinen Mini, toisessa minun vanhempani ja Teini. Miehen isoveli vaimoineen olivat hotellissa pienen matkan päässä. Asuntokompleksi oli kävelymatkan päässä rannasta ja rantakadusta, mutta kuitenkin sivummassa keskustasta. En kuollaksenikaan muista vuokrafirman nimeä, mutta alue oli ihan Quironin sairaalan vieressä (anoppi joutui sinne hetkeksi). Siinä oli mukava allasalue ja kaikki oli siistiä ja toimivaa. Mitään erityisen kivoja ravintoloita alueella ei ollut, emmekä oikeastaan kauheasti niitä kaivannetkaan, sillä… oksensimme vuorotellen koko viikon. Ai että, mikä mieleenpainuva reissu. Olimme vuokranneet koko viikoksi auton ja ajoimme sillä kentältä asunnolle, asunnolta kentälle ja kerran ruokaostoksille supermarkettiin. Tämä reissu naurattaa vieläkin.

Alicante positiivisessa valossa

Kolmannella kerralla olimme siis koko firmana liikenteessä, ja koska meitä on reilu 60, olimme löytäneet porukalle etätöihin sopivan hotellin 20 minuutin kävelymatkan päästä keskustasta. Hotelli NH Alicante sopi tähän tarpeeseen aivan mainiosti: työtiloja oli riittävästi, ja saimme jopa järjestettyä perjantai-illan iltajuhlat hotellin juhlasalissa. Vinkki siis näin yritysmatkailun näkökulmasta.

Etätyöviikon epämääräisiä käytäväpalavereja.

Alicanten keskusta paljastui viehättäväksi, nyt kun kerrankin pääsin sinne. Vanhassa kaupungissa oli ihastuttavia kapeita kujia ja kivoja ravintoloita. Palmujen reunustavat kävelykadut niin satamassa kuin keskustassa tulivat aamulenkkijengille tutuiksi, ja satamabulevardin drinkkibaarit olivat oivallisia lepopaikkoja, jotta jaksoi tallustaa sen 20 minuuttia takaisin hotellille. Aloin pikkuhiljaa muuttaa mielipidettäni Alicantesta - etenkin kun kukaan ei tällä kertaa oksentanut.

San Juanin rannan surffi

Suureksi yllätyksekseni Alicantessa oli surffikouluja: tätä en osannut ennakoida. Aikaisimmat työkaverit olivat saapuneet Alicanteen jo lauantaina, ja kun itse saavuin sunnuntai-iltana, sain kuulla, että päivällä osa porukasta oli ollut surffaamassa. Ja oli kuulemma ollut tosi kivaa. Siispä päätimme tehdä saman uudestaan isommalla jengillä seuraavana sopivana surffipäivänä.

San Juanin ranta on toinen Alicanten päärannoista. Se sijaitsee vähän kauempana ydinkeskustasta, mutta sen vesi ja ranta muutenkin on puhtaampi kuin lähellä satamaa sijaitsevalla Postiquetin rannalla. Me varasimme surffitunnin San Juan Beach Surf Clubilta. Tunti maksoi 35 € ja sisälsi opetuksen, laudan ja märkäpuvun. Homma meni niin, että hotellilla uikkarit vaatteiden alle, rannalla märkäpuku päälle ja surffauksen jälkeen kuivat päälle ja hotellille lämpimään porealtaaseen. Henkilökunta puhui telenovelamaisesti espanjaa ja tuskin lainkaan englantia, mutta opetus meni silti perille.

Alicanten kauppahalli ja linnoitus

Teimme tiimini kanssa tiimipäivänä retken Alicanten kaupunkiin ja linnoitukseen. Olimme varanneet opastetun kierroksen, joka alkoi Alicanten kauppahallista. Siellä tutustuimme espanjalaisten ruoka-aineiden saloihin, ja pidin sitä oikeasti jopa mielenkiintoisena. Mikä ero on serrano- ja iberico-kinkuilla tai possuilla? Miten erilaiset tomaatit ovat keskeisiä keittiössä? Miksi jäniksillä pitää aina olla silmä, kun ne roikkuvat lihakaupassa tiskillä tarjolla? Yli 90-vuotias mummeli tarjoili meille paahdettuja manteleita, ja manchego - ai että se oli hyvää.

Elisa, kauppahallin todellinen kuningatar.

Kauppahallista jatkoimme linnoitukseen. Se osa reissua ei enää ollutkaan niin kiinnostava. Linnoitus oli juuri sellainen kuin linnoitukset ovat: kivinen, täynnä tyrmiä ja kammioita, ja jollakin tavalla se liittyi Napoleoniin. Eli yksinkertaisesti: Alicanten linnoitus on tehty suojelemaan Alicanten aluetta, ja sieltä on puolustauduttu Napoleonia vastaan. Toinen Alicantesta löytyvä linnoitus on itse asiassa Napoleonin rakennuttama. Ehkä kiinnostavinta antia tässä historiaosuudessa oli kuulla Espanjan sisällissodasta, matadoreista ja tylsien kohtien aikana katsella maisemaa merelle. Näkymät linnoituksesta olivat kiipeämisen arvoiset.

Auton vuokraamisen ikuinen vaikeus

Viimeisenä päivänä meitä oli jäljellä enää kourallinen urhoollisia, jotka halusivat hengata Alicantessa Finnairin älyttömän myöhäiseen iltalentoon saakka. Helsinkiin yöllä 1:20 laskeutuva lento tarkoitti käytännössä sitä, että meidän piti lähteä kenttää kohti vasta joskus kuuden jälkeen illalla. Muut olivat valinneet aamulennon, joten me iltalennon valinneet päätimme vuokrata auton ja lähteä käymään Altean kylään, jota opastetun kierroksen opas oli kehunut Espanjan Santoriniksi.

Valkoista, sinistä ja turkoosia. Sitä oli Altea.

Alunperin ajatus oli mennä ratikalla, joka kulkee Alicantesta Benindormin kautta aina Alteaan saakka, mutta sunnuntaiaikatauluilla matka olisi kestänyt yli kaksi tuntia. Matkaa ei kuitenkaan ollut edes 60 kilometriä, joten päätimme, että kun viisi henkeä jakaa kustannukset, auton vuokraus on varsin fine. Hotellin aamupalalla vuokrasimme netistä auton ja lähdimme hakemaan sen rautatieasemalta. Mutta kas, sielläpä nousi tie pystyyn: saimme ensin vuokrafirman tiskiltä paperit ja ohjeet hakea auto pienen matkan päästä. Pienen matkan päässä sijaitsevalla autonluovutuspisteellä tiukka täti halusi nähdä fyysisen luottokortin, jolla auto on vuokrattu. Mutta eihän meillä ollut sellaista. Auton vuokranneella työkaverilla ei ollut kuin Apple walletin digitaalinen kortti mukana, ja kas - emme saaneet autoa. Emmekä edes rahoja takaisin, koska vuokrausehdoissa luki pienellä präntillä, että fyysisen kortin on oltava vuokraushetkellä mukana. Tämä on kaikkien muuten hyvä muistaa.

Onneksi yhdellä meistä oli sekä fyysinen ajokortti että fyysinen luottokortti mukana, ja vuokrasimme lennossa vuokraamon takapihalla uuden auton. Toki sen vuokrasimme vahingossa ensin seuraavalle päivälle, mutta sen sentään sai vaihdettua tiukan tädin järjestelmästä. Ja niin pääsimme matkaan.

Altean kreikkalaishenkinen kylä

Altean kylä oli varsin mukava päiväretkikohde. Se kohosi vuorenrinteille hyvin santorinimaisena; valkoiset talot ja siniset ikkunanpielet muistuttivat enemmän Kreikkaa kuin Espanjaa. Altea jakautui hauskasti kahteen erilliseen osaan. Rantabulevardi oli kuin missä tahansa lomakohteessa: meri oli kauniin turkoosi ja rantabulevardilla oli toinen toistaan viehättävämmän näköisiä ravintoloita. Mekin aloitimme Altean tutkimisen rannasta ja söimme ihanan viimeisen päivän lounaan sangrioineen merta katsellen.

Toinen osa Alteaa löytyy rinteiltä. Kun kulkee päättäväisesti kohti kirkkoa, päätyy vanhan kaupungin kapeille, kiemurteleville kujille ja lopulta kukkulan päällä sijaitsevalle kirkolle. Kirkkoa ympäröi aukio, joka oli täynnä sunnuntai-iltapäivää terasseilla viettäviä perheitä ja turistiryhmiä. Tuli melkein harmitus siitä, että olimme jääneet lounaalle rantaan, emmekä tajunneet tulla tänne. Tunnelma kirkon aukiolla oli paljon autenttisempi.

Olipa ihana nauttia auringosta ja nähdä kukkia.

Loppuajan saimme kulumaan kiertelemällä kujia ja kauppoja, ja kävimme jopa kirkossa. Kaikki tuliaiset kotiin löytyivät Altean käsityöläiskaupoista ja päivän tallustettuamme olimme väsyneitä ja tyytyväisiä ja valmiita lähtemään kohti lentokenttää ja kotia.

Harvoin nukun lyhyillä lennoilla, mutta retkipäivä ja pitkä viikko työkavereiden kanssa vaati veronsa; nukahdin melkein heti lähdön jälkeen ja heräsin juuri ennen Helsinkiä. Se ehkä pelasti seuraavan työpäivän, sillä laskeuduimme vasta kahden aikaan yöllä ja jouduimme odottelemaan laukkuaj todella pitkään. Neljän aikaan sänkyyn kaatuessani olin väsynyt mutta onnellinen.

Alicantessa saviruukkujen maalaus on monelle ammatti.

Ja päädyimme lopulta myös uutisiin, sillä kuvausryhmä oli vastaanottamassa Omanista saapuvia suomalaisia, ja uutisklipissä ovien läpi kävelin minä ja muut Alicanten yölentolaiset.

Seuraavaksi matka vie kohti Ateenaa, mutta sitä ennen ajattelin kertoa suuren lomaraadin kesälomaäänestyksestä. Ensi kesänä teemme jotakin, mitä emme ole koskaan ennen tehneet.