Ateena: monen mielestä kamala, mutta haluan olla toista mieltä

Päädyin vähän yllätyksekseni työreissulle Ateenaan. Toisaalta se oli positiivinen yllätys, sillä Ateena ei varmaan muuten olisi koskaan sattunut vahingossa reitille. Se ei ole mihinkään suuntaan mikään solmukenttä, jonne olisi voinut jäädä hetkeksi fiilistelemään tunnelmaa. Joten nyt, vaikka olinkin töissä, olin myös salaa onnellinen, että tällä kertaa oman alan tapahtuma oli juuri Ateenassa. Ja miksi sitten haastan ne mielipiteet, joiden mukaan Ateena on kamala?

Kukaan ei päädy vahingossa Ateenaan

Ensinnäkin Ateenaan on Suomesta todella vähän suoria lentoja. Kun helmikuussa kuulin olevani menossa sinne, Aegean airlinesin suoria lentoja oli vielä jäljellä, eivätkä ne olleet kauhean hintaisia, mutta kun maaliskuussa olimme varaamassa lippuja, niitä ei enää ollut. Ainoat suorat lennot Helsingistä Ateenaan tarjosi Norwegian, ja vain muutamana päivänä viikossa, joten menomatka meni pompulla Varsovasta ja paluulento onneksi suorana Norskilla. Jos siis haluaa nimenomaan Ateenaan, kannattaa olla ajoissa ja katsoa Aegean Airlinesin lentoja tai Norwegiania, jos päivät sattuvat sopimaan. Silloin Ateena on saavutettavissa. Muuten joutuu sekä maksamaan enemmän, tai kohtuuttoman paljon, tai käyttämään aikaa.

Ateenan julkinen liikenne on erinomainen - ainakin ruuhkiin verrattuna

Heti Ateenaan saavuttuamme tajusimme, että taksit ovat hitaita ja ruuhkat ilmeisen pahoja. Teimmekin kello neljän aamuherätyksestä huolimatta yllättävän päätöksen mennä kentältä julkisilla konferenssipaikalle, koska Googlemaps väitti, että se olisi nopeampi vaihtoehto. Ja pian opimme, että julkinen on aina nopeampi vaihtoehto. Käsimatkatavaroilla matkustavana paikallisjuna oli varsin ok, ja konferenssipaikkamme oli suoran junamatkan päässä. Pääsimme pelipaikoille ihmeen nopeasti ja kivuttomasti.

Emme olleet hotellille siirryttäessä, koko päivän konferenssin jälkeen, enää yhtä reippaita, vaan tilasimme Uberin. Periaatteessa se oli kiva, koska ei tarvinnut liikkua matkatavaroiden kanssa julkiseen liikenteeseen, mutta ajallisesti matka oli varmasti aivan sama; matka kesti melkein 45 minuuttia hotellille, ja seuraavina päivinä opimme, että metrolla se on vain puoli tuntia. Toki taksit Ateenassa ovat halpoja, ja tuosta matkasta pulitimme hurjat 14€.

Muina päivinä liikuimme täysin julkisilla, jopa aikaisena lauantaiaamuna paluulennollemme. Googlemaps sanoi suoraan, että metro on taksia nopeampi, ja koska hotellimme sijaitsi todella lähellä metroasemaa, se oli järkevintä. Matkalla sai vielä viimeisen vilauksen aamuauringossa kylpevästä Akropolis-kukkulasta.

Missä asua Ateenassa?

Meille annettiin mahdollisuus valita hotelli joko läheltä konferenssipaikkaa tai läheltä keskustaa, ja kun tajusin, että keskustasta konferenssivenuelle pääsi suoralla metrolla, päätin ilman muuta asua keskustassa. Taisin toki päättää sen myös työkaverini puolesta, mutta ei hän valittanut. Majoituimme siis The Vault Athensissa, joka oli varsin jännä pieni hotelli aivan Ateenan ytimessä. Mutta vaikka hotellin sisäänkäynti oli vain pieni ovi kadulla, jota emme ensin edes meinanneet huomata, itse hotelli paljastui varsinaiseksi helmeksi Ateenan parhaan alueen ytimessä.

The Vaultin pikantti pieni - ja jotenkin ihastuttava - erityispiirre oli se, että koska hotellissa ei ollut ravintolaa, aamiainen tuotiin huoneeseen tilauksen mukaan ja haluttuna aikana. Aamiaiskortti piti ripustaa edellisenä iltana ovenkahvaan, ja aamulla henkilökunta toi aamiaistarjottimen ovelle. Huoneessa oli ihan hyvän kokoinen pöytä, jossa aamupalan nauttiminen - jopa etäpalaverissa istuen - onnistui mainiosti. Kolmen yön visiitillä oppi, että kaikkea ei kannattanut tilata, koska aamiainen oli runsas, eikä ensimmäisen aamiaisen megatilausta todellakaan yksi ihminen saanut syötyä. Pidän todella paljon tällaisesta aamiainen huoneeseen -konseptista!

The Vaultin sijainti oli huomattavasti parempi, kuin mitä olimme osanneet lainkaan odottaa. Praxitelous Street sijaitsi aivan Ateenan vanhan keskustan kyljessä, ja sen elävimmän ravintola-alueen ytimessä. Lähin supermarket löytyi samalta kadulta, ja kun hotellilta lähti kävelemään ihan mihin tahansa suuntaan, vastaan tuli ravintoloita, baareja ja drinkkibaareja, joissa oli hyvä tunnelma. Akropolis-kukkulan metroasema oli 5 min kävelymatkan päässä, ja siltä pääsi käytännössä mihin vaan - lentokenttä mukaan lukien.

Akropolis - ei mitään moitteita

Toisena iltana päätimme lähteä kohti Akropolis-kukkulaa, koska olin todellakin päättänyt nähdä sen, ja koska sinne ei päässyt pimeän tulon jälkeen. Viimeiselle illalle sitä ei voinut jättää, joten tällainen väli-ilta oli täydellinen historialliselle alkuiltakävelylle.

Ja kannattaako Akroplikselle kävellä? Todellakin kannattaa. Koko kukkula on hauskasti vanhan Ateenan ja oliivilehtojen ympäröimä, jos jostakin kaiken keskeltä kohoaa majesteettinen kukkula, jossa tuhansia ja tuhansia vuosia vanhat pylväät kertovat tarinaa siitä, kuinka näillä kivetyillä kaduilla kuljettiin jo ennen kuin länsimainen sivistys, koulutus tai edes ajanlasku oli alkanut - ennen kuin Suomessa oli käytännössä mitään.

Akropolis hiljentää monella tavalla. Me emme varanneet mitään audiokierrosta tai opastettua kierrosta, vaan kiipesimme kukkulalle omia aikojamme ja sivistimme itseämme sekä opastekylttien että googlen ja chatgpt:n avulla. Huomioitavaa on ainakin se, että kiipeäminen ei ole kevyin, ja että kesällä paikalla on varmasti ziljoona turistia. Nyt huhtikuun lopussa niitä oli siedettävästi. Mutta en katunut muutaman kymmenen euron pääsymaksua lainkaan. Sen verran paljon on kuitenkin tullut Kreikan mytologiaa luettua, ja sen verran suuri arvostus on kaikkea ympärillä avautuvaa historiaa kohtaan, että Akropolis oli Colosseumiin verrattava kokemus. Tässä hetkessä ja vuodenajassa jopa paljon parempi, koska sitä sai ihmetellä ja imeä itseensä ilman valtavaa turistimassaa. On vain yksi Ateena - kuitenkin - ja vain yksi Akropolis, ja itselleni se on ehkä vielä vaikuttavampi ihmiskunnan historian huippukohta kuin Rooma. Koska olihan se jo kauan ennen Roomaa.

Oliko meillä ravintolasuosituksia Ateenaan?

No, koska olin töissä, ja pitkät päivät konferenssissa veivät veronsa, emme ehtineet paljoa iltaisin kaupungilla luuhata. Lisäksi meidän oma presentaatiomme oli vasta tapahtuman viimeisenä päivänä, joten oli pakko varmistella yöunia ja energiaa sitä varten. Mutta toki söimme, ja viimeisenä iltana otimme kaiken irti Ateenasta.

Banana Athens, itsekin näyn varjoisana hahmona kuvassa.

Konferenssin enimmäisen illan iltatapahtuma oli paikallisen ammattiyhdistyksen järjestämä, joten päädyimme todella cooliin drinkkibaariin. Banana Athens sijaitsi aivan ytimessä, kaikkien museoalueiden, puistojen ja raunioiden reunamilla, ja oli kyllä kertakaikkisen siisti baari. Toiminta siellä oli perin, noh, kreikkalaista, ja maksut kannatti tuplatarkistaa tiskillä, eikä mitään kovin erikoista kannattanut yrittää tilata (ainakaan tapahtuman drinkkilipuilla), mutta itse paikka oli todella mukava. Avoin, katettu baari/yökerho oli laaja, ja baaritiskejä oli siellä täällä. Mutta perinteisen yökerhon sijaan paikka oli enemmänkin drinkkibaari; musiikki oli juttelukovuudella ja jopa istumapaikkoja löytyi. Kannattaa varmasti mennä katsomaan paikka, jos sille suunnalle sattuu.

Fetaa, pitaa, tzatsikia ja lasi viiniä. Autuus Aioliki Odosissa.

Toisena iltana oli pakko himmailla kunnolla, koska seuraavan päivän oma presentaatio painoi takaraivossa. Mutta olin päättänyt syödä moussakaa, ja olin päättänyt syödä ulkona - siis fyysisesti ulkona - joten ihana työkaverini taipui tähän toiveeseen ja oli mukana etsimässä sopivaa paikkaa. Eikä sitä oikeasti tarvinnut etsiä kaukaa; Aioliki Odos löytyi ihan muutaman korttelin päästä, ulkoterassi oli mukava, eikä lainkaan hälyisä, ja vaikka huhtikuun illat Ateenassa olivat lämpimiä, läpölamput viimeistelivät homman. Lisäksi moussaka oli varsin ok, tzatsiki varsin tasapinoinen ja täyteläinen, ja hunaja-seesami-feta kerrassaan mainio. Ei missään nimessä fine dining experience, mutta todella hyvällä palvelulla ja hinta-laatusuhteella taattu kokemus.

Kolmannen illan paikalle annoimme jopa vähän valinta-aikaa, sillä olimme vapaita vastuista, ja nyt saisi vaikkapa istua pitkään ulkona. Ilta oli lämmin, kävelimme vanhan Ateenan katuja ja päätimme syödä siellä, mikä näyttää mukavalta. Sitten vastaan tuli aukio, jossa oli raunioita (kuten kaikkialla Ateenassa, vähän niin kuin Roomassa), ja aukion laidalla, oliivipuiden alla oli ravintola. Se näytti juuri täydelliseltä viimeisen illan paikalta. Lysikrateen aukiolla sijaitseva Diogenes oli ehkä hinnaltaan vähän tyyriimpi, mutta laadultaan jopa vähän huonompi. Sijainnista ja miljööstä sai tässä kohtaa vähän maksaa. Oli miten oli, keftedes oli kelvollista, tzatsiki vähän liian valkosipulista, mutta uunifeta ai-van tai-vaal-lis-ta, joten otimme vastaan Ateenan illan täydellisen tyydyttyneinä ja vahvasti valkosipuloituina.

Ja sitten hotellille - vai kuinka?

Kyllä, ajatus oli mennä sitten hotellille, mutta koska ilta oli lämmin ja fiilis hyvä, päätimme kävellä hetken. Ja koska Ateenan keskusta on täynnä kioskeja, joissa myydään kaikkea mahdollista pikkupurtavasta jääkaappimagneetteihin - ja oluisiin ja vastaaviin - päätimme ostaa matkabisset ja kävellä. Ja sitten seuraavat. Ja kävellä. Ja sitten pysähtyä johonkin baariin, ja sitten kävellä. Ja lopulta olimme kävelleet tuntikausia höpötellen kaikkea mahdollista. Jokaisessa baarissa tutustuimme joihinkin paikallisiin, sillä kaikki ihmiset ympärillä olivat aivan super, siis aivan superystävällisiä, ja jokainen jäi kuuntelemaan, mitä ihmeen kieltä me puhuimme. Ja joku maaginen yhteys syntyy aina kreikkalaisten ja suomalaisten välille, sillä niin paljon naurua, tarinoita ja hauskoja kohtaamisia en ole yhdessä illassa kohdannut missään muualla.

Lopulta hotellimme edessä päätimme, että koska olimme kaksi edellistä yötä kuunnelleet kadun toisella puolella olevan drinkkibaarin ääniä - kyllä, tämä on hyvä huomioida, sillä Ateenan seinät ovat paperia - olisi puhdasta viisautta mennä sinne ja juoda vielä yhdet, kunnes baari menisi kiini, ja voisimme nukkua. The Clumsies oli varsin fancy drinkibaari, ja kun se sulki ovensa, olimme Ateenalle kiitollisia ja valmiita nukkumaan huonosti neljä tuntia, ja sitten lennolle.

Huomenta Akropoli, kiva nähdä vielä matkalla metrolle ja sitten kotiin.

Ja kentälle menimme todellakin metrolla, joka oli taksia nopeampi, eikä viiden minuutin aamukävely haitannut väsyneenä lainkaan. Päin vastoin - sen voimalla jaksoimme tuliaisostokset kentällä ja saimme itsemme koneeseen - vain nukkuaksemme koko Norwegianin varsin tyydyttävän suoran lennon Helsinkiin.

Mitä seuraavaksi?

Kiitollinen siitä, että sain nähdä Ateenan.

No, kuten jo aiemmin sanoin, perheseikkailu Sloveniassa odottaa, mutta sitä ennen käyn vielä työkeikalla ainakin Lissabonissa. Saapa nähdä, tuleeko siitä jotain kerrottavaa. Ja ehkäpä takataskussa on vielä joitain kertomattomia tarinoita. Tallinnaa en ehkä halua kirjoittaa, koska lähes jokaisella on siitä jo joku mielipide, ja omat tarinat sieltä ovat niin monen reissun sekava kokoelma, että tulisiko siitä mitään? Mutta Tallinnan parhaat ravintolakokemukset ehkä. Tai Amsterdam. Tai jotain muuta.