Giverny - Monet’n ateljee päiväretkenä Pariisista

Siis olen ajatellut nämä matkakertomukset ihan väärin: ei näissä tarvitse kertoa yhtä maata tai reissua kerrallaan! Ehkä kivempikin, että voi kertoa kiinnostavasta kohteesta enemmän, kun saa keskittyä siihen. Siksipä siis tänään vuorossa Giverny.

Monet’n sillalla.

Sopiva päiväretki Pariisista

Niin, näistä jokakeväisistä Pariisin retkistä olen kirjoittanut useammankin päiväkirjan, mutta Givernystä en ole tainnut kertoa. Retki sijoittuu joidenkin vuosien taakse, blondiin eraani (jännä vaihe, kaiken kaikkiaan), ja retkeen, jolloin Käärijä olisi voinut voittaa Euroviisut niin, että olisin ollut juhlimassa sitä Pariisissa suuren euroviisufanijoukon kanssa. Mutta toisin kävi. Joten seuraavana aamuna päätimme lähteä - hieman viisuväsyneinä - retkelle Givernyyn, koska kaverini oli jo ostanut sinne pääsyliput. Ja siis pääsyliput minne? Givernystä löytyy Claude Monet’n ateljee, joka on ehdottomasti yksi hienoimmista päiväretkikohteista Pariisista.

Muista kuitenkin, että puutarha vaatii kasvukauden. Koko puutarha ja ateljee on kiinni talvella, eli marraskuun alusta maaliskuun loppuun tähän kohteeseen ei pääse lainkaan.

Monet’n puutarhan kujilla.

Kuinka päästä Givernyyn?

Jos sinulla on auto, ajelet kuvankauniin maaseudun läpi luoteeseen Pariisista, Normandiaa kohti, ja reilun tunnin päästä olet perillä. Pariisi on oikeastaan tosi tiivis, ja kun suur-Pariisista pääsee ulos, kaikkialla on kaunista maaseutua ja jopa kansallispuistoa - vähän niin kuin Nuuksio ja Sipoonkorpi Helsingissä.

Onnelliset turistit sen jälkeen, kun autolle on löytynyt parkkipaikka.

Auto ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto. Junalla pääsee alle tunnissa Vernon-Givernyn asemalle, josta on jokunen kilometri matkaa vielä Givernyyn. Sinne kuitenkin kulkee pieni yhdysbussi ja sähköjuna asemalta, ja tosi kätevä vaihtoehto on ottaa kaupunkipyörä asemalta.

Bussillakin Givernyyn pääsee, mutta siihen täytyy varata aikaa.

Giverny, taidetta ja turistimassoja

Oikeastaan 99 sadasta ihmisestä tulee Givernyyn vain ja ainoastaan yhden asian takia: siellä sijaitsee Claude Monet’n ateljee-talo ja puutarha. Sen minäkin tiesin, mutta en tiennyt, että kyseinen paikka olisi kokemuksena, kuin olisi kävellyt sisään joihinkin Monet’n rakastetuimpiin tauluihin. Puutarha oli, kuin olisi seissyt niiden keskellä - ollut osa taulua.

Lehmä voi näyttää kauniilta, kun hän seisoo keskellä tällaista maisemaa.

Me saavuimme Givernyyn lounasaikaan. Koska edellisen yön Euroviisujen valvominen verotti aamun reippautta, emme todellakaan olleet ensimmäisten joukossa kolkuttelemassa Givernyn portteja. Toki oli myöskin toukokuun puoliväli, eikä millään tavalla pahin turistiaika, joten ihmismassat eivät olleet liian sankat. Ja koska halusimme nauttia taiteesta kylläisinä, päätimme mennä lounaalle ensin.

Hyvä lounas, ei niin hyvä viini, mutta jääpaloilla ratkaistu tämäkin ongelma.

Siihen on hyvä varautua, että kaikkialla on Ranskan maaseudun normaaliin hintatasoon nähden kallista. Me päädyimme syömään lounasta oikein sympaattiseen La Parenthese -nimiseen ravintolaan aivan Monet’n puutarhan viereen. Ruoka oli kuten Ranskassa aina - hyvää. Lista oli suppea ja juuri siksi toimiva. Lounaaksi sai burleria, salaattia, lihaa tai kalaa. Ja tietenkin viiniä. Opin myös tällä kertaa, että jos valkoviini ei täytä laadullisia mittareita, siihen on ihan ok tilata jäitä. Koska niin ranskalaiset ystäväni tekivät, ja kun ilmeeni oli kysyvä, sain yksinkertaisen vastauksen: jos valkoviini on pahaa, jääkylmänä se on aina juotavaa. Siispä muista tämä; valkoviinin saa jäähdyttää jäillä, ja itse asiassa silloin siitä tulee drinkki nimeltä piscine. Sehän tarkoittaa uima-allasta. Jos tilaat piscinen ravintolassa, se tarjoillaan laakeasta lasista, ja siitä nimi. Nyt jääpaloja vaan tiputeltiin viinilasiin viilentämään viini niin kylmäksi, että se toimi laatuongelmista huolimatta varsin hyvänä lounasjuomana.

Monet’n puutarha ja ateljee

Sitten Givernyn varsinaiseen pihviin, eli Monet’n puutarhaan. Vinkki numero yksi: osta liput etukäteen! Jonot olivat tällaisena ei-turistiaikanakin valtavat, mutta kun ystäväni oli ostanut liput etukäteen, pääsimme käytännössä jonottamatta lainkaan puutarhaan sisään. Ja mikä puutarha se olikaan!

Kuin suoraan taulusta!

Jos tuntee lainkaan Monet’n tauluja, tietää kyseisen taiteilijan rakkauden lumpeisiin ja siniseen, syreenimäiseen kukkaan, jonka nimi on sinisade, eli wisteria. Kun puutarhan läpi käveli, tuli väkisinkin tunne, että on sisällä tauluissa, jotka on nöhnyt kuvissa tai taidemuseoissa. Niin moni kohta puutarhassa todella ON niitä tauluja. Näissä paikoissa Monet on ne maalannut. Näillä kujilla kävellyt ja näistä väreistä saanut inspiraationsa. Olin haltioitunut.

Kuka ei kuulu tauluun?

Itse ateljee jatkoi samaa linjaa. Elin ja hengitin Monet’n värejä, ääriviivattomuutta, maisemaa ikkunasta, jossa vain värit ja luonto loivat raamit katseelle. Tiedätkö sen tunteen, kun katselee Monet’n tauluja? Ne ievät kaivaa slekeitä ääriviivoja. Ne ovat se hetki, kun kaikki on utuista ja vain värit ja maisema puhuvat. Vaikka en ole suuri taiteen tuntija, pidän siitä. Ja Monet sattuu olemaan yksi suurista suosikeistani, ja Musée d’Orsayn Monet’n lummetaulujen huone on mielestäni sykähdyttävä kokemus. Ehkä juuri siksi niin moni hetki, pieni välähdys, kaunis kohta polulla tai ateljeessa herätteli tunteita.

Ateljeen uumenista.

Tai sitten sitä edesauttoi myös euroviisuväsymys. Same same. Hieno reissu.