Koh Yao Yai: toinen kerta ja tarina Covid-ajan matkustamisesta

Olin melkein jo unohtanut, ettei tämä tarina ole vielä kirjoissa ja kansissa. Siksipä korjataan asia. Covid-ajan matkustamisen hienoutta, olkaapa hyvät. Ja samalla paluu Koh Yao Yaille.

Tämän maiseman eteen piti toisena koronatalvena tehdä aika hemmetisti hommia.

Muistatteko vielä: matkustusrajoitukset ja rajoitetut matkustuskohteet?

Kun maailma alkoi hiljalleen avautua, me päätimme olla ensimmäisten joukossa tervehtimässä sitä taas ilolla. Ja kaikista avautuneista kohteista helpoimmalta ja kotoisimmalta tuntui Thaimaa. Finnairin suora lento Phuketiin suorastaan huusi meidän nimeämme kaiken kotona kökkimisen jälkeen. Niinpä siis päätimme uhmata pandemiaa ja varata liput. Come what may.

Tätä maisemaa kohti, hinnalla millä hyvänsä.

Ja matkan valmistelu olikin sitten aikamoinen investointi niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Jokainen matkustaja tarvitsi tuolloin kahden rokotuksen todistuksen, sekä muistaakseni 48 tunnin sisään tehdyn negatiivisen koronatestin. Tämä tarkoitti sitä, että joulun pyhinä piti löytää lääkärikeskus, joka teki laajoja testejä, ei pikatestejä, ja negatiivisen tuloksen piti olla printattuna mukana lentokentällä. Niinpä mekin googlailimme pääkaupunkiseudun lääkärikeskuksia ja päädyimme varaamaan testit jostain lääkärikeskuksesta Malmilta, jossa hinta ei ollut monia satasia, vaan jotakin sadan euron luokkaa.

Testipiste oli jossakin Malmin uumenissa, ja se oli kontti, johon jonotettiin tapaninpäivän pakkasessa parinsadan muun ihmisen kanssa. Juuri silloin oli koronan uusin aalto pahimmillaan, ja mietin silloin itsekseni maskin taakse kätkeytyneenä, että täältä jos jostakin sen koronan ihan varmasti saa. Mutta saimme seuraavana päivänä myös negatiiviset testitodistukset, ja matkaanlähtö varmistui. Tästä lystistä maksoimme muistaakseni lähemmäs 400€.

SHA-hotellit, maahantuloluvat ja sallitut matkustusalueet

Jo kauan ennen matkaan lähtöä meidän piti selvitä matkapelin kenties haastavimmasta kentästä: saada maahantulolupa ja osata pelata dokumenttibingo. Mihin tahansa ei saanut mennä, eikä etenkään mihin tahansa hotelliin, vaan alueet, joihin sai lentää tai majoittua, olivat tarkkaan säädellyt, ja niiden sisällä vain tietyt hotellit saivat majoittaa ulkomaisia turisteja.

Pieni, upea matkustaja, joka jaksoi läpi odotusten ja kaikkien testien.

Phuket kuului sallittuihin alueisiin. Siinä kohtaa, kun me olimme lähdössä, tiukimpia aluerajoitteita oli jo hiukan höllennetty, ja Phuketin saaren ulkopuolelta oli avattu muutama lähialue, joihin sieltä sai mennä. Khao Lak ja Koh Lanta kuuluvati niihin - hyviä vaihtoehtoja molemmat - mutta me päätimme tarttua aiemman reissun ihanaan kokemukseen Koh Yao Yaista, ja etsiä sieltä itsellemme SHA-sertifioidun hotellin, koska vain sellaisiin sai sillä hetkellä mennä.

Matkaan, hinnalla millä hyvänsä, sanoo hän Koh Yao Yain rannalla.

Pitkällisen pohdinnan tuloksena ja hotellien kanssa käydyn kirjeenvaihdon jälkeen päätimme varata bungalowin Koh Yao Yai Beach Resortista, jolla oli SHA sertifikaatti, mutta joka ei ollut ökyhintainen, kuten moni muu saaren SHA-hotelleista. Kirjoittelin vielä varmuuden vuoksi tarkistusviestejä omistajan Hanin kanssa. Hänestä lisää myöhemmin. Mahtava tyyppi. Mutta vaati yhteensä 60 sähköpostia saada kaikki asiat, luvat, dokumentit, maksukuitit ja todistukset hänelle ennen matkaa. Kuvitelkaa. Pitää todella haluta lähteä, että jaksaa tuon rumban. Ja toinen vastaava käytiin Thaimaan maahantuloviraston kanssa. Todellakin jännitti, saadaanko sieltä myöntävä päätös, koska todisteet piti olla hotellilta, maksuista, passeista, koronarokotuksista ja ties vaikka mistä. Usko meinasi loppua matkalla.

Etukäteen varatut testit kentällä ja saarella

Mutta ennen kuin Phuketista sai poistua, piti lentokentällä otetun koronatestin tulosta jäädä odottamaan Phuketin alueen niin sanottuihin karanteenihotelleihin. Ne olivat isoja hotelleja, joissa piti olla vuorokausi, kunnes lentokentällä otetun testin tulos tuli. Hotellista ei saanut sinä aikana poistua muualle kuin huoneeseen ja ravintolaan, ei edes uima-altaalle.

Tätä maisemaa odotellessa karanteenihotellin kesti joten kuten.

Itse lentokenttätesti oli pitänyt varata ja maksaa etukäteen TODELLA ei-ihmisystävällisessä verkkopalvelussa, jota näin digitaalisia palveluja työkseen muotoileva ihminen ei meinannut osata käyttää. Lentokentällä maskinaamaiset ihmiset ohjattiin kymmeniin testipisteisiin ja siitä jälleen kerran etukäteen varattuihin ja maksettuihin hotellikyyteihin. Ei todellakaan ilmaista huvia sekään. Koronasta osasivat rahastaa ne, jotka tajusivat pelin hengen.

Kaiken lisäksi ensimmäisen testin jälkeen oli myös etukäteen pitänyt varata seuraava testi 5 päivän päähän, ja sekin tietysti etukäteen maksettuna. Nopealla matematiikalla kaikki testit, todistukset ja kyydit maksoivat meidän neljän hengen seurueelle melkein 800€ jo ennen matkaa. Aikamoista.

Karanteenihotellin hullu tunnelma

Ensimmäisen karanteenivuorokauden olimme varanneet Mai Khao Palm Beach hotelliin, johon sai mennä odottamaan testituloksia. Hotelli olisi normaaliolosuhteissa ollut valtavan hieno, mutta nyt se oli autio, hiljainen ja jopa pelottava. Meillä oli kiva huone, jossa odotimme testituloksia, ja ehdimme jopa illalliselle hotellin ravintolaan negatiiviset tulokset saatuamme.

Karanteenihotellin loputtomat, tyhjät käytävät.

Kuitenkin tyhjyyttään kumisevat käytävät, korona-ajan outo tunnelma ja halu päästä jo pois, pikkusaarelle ja sen hiekkarannoille, teki hotellista vaan loputtomalta tuntuvan odotuksen näyttämön. Ennen kuin lopulta pääsimme matkaan kohti Koh Yao Yaita kävimme kuitenkin testaamassa upeaa, isoa uima-allasta, jota olimme karanteenissa parvekkeella edellisenä päivänä ihailleet.

Huvia ennen sirtymistä saarelle.

En tiedä, pystyisinkö kuitenkaan koskaan palaamaan tähän hotelliin olematta näiden muistojen jotenkin haalistama. Kerran karanteenihotelli on minulle aina karanteenihotelli.

Matka onnellisten saarelle

Lopulta pääsimme matkaan kohti Koh Yao Yaita. Meidät hotellilta venelaiturille ajanut taksikuski oli taas yksi tarina, jota olen muistellut monesti. Kuten kaikki tietävät, Thaimaassa moni ihminen elää ja elättää perheensä turismilla. Niin tämäkin herra. Ja kun pandemia tuli ja sulki maailman, tämän miehen perheeltä meni kaikki tulot. Hän kertoi puolen tunnin matkan aikana, miten kaikki piti miettiä uudestaan, kun korona pysäytti elämän. Rahaa ei ollut ruokaan, taksia ei voinut ajaa, autoa ei voinut huoltaa. Ei ollut rahaa edes lasten kotikouluun. He selvisivät joten kuten pahimman vaiheen yli kalastamalla vaimon kanssa: sillä sekä ruokki perhettä että myymällä kalaa sai hiukan rahaa. Toki ostajia ei ollut jonossa; kenelläkään ei ollut rahaa edes ostaa kalaa. Teki mieli olla ihan hiljaa ja taas kerran nipistää itseään, tai oikeastaan lyödä. Eihän meillä pandemian seuraukset olleet edes millään tavalla verrattavissa tähän. Ja tässä me nytkin istuimme länsimaisina turisteina tuntemassa empatiaa, jonka tausta-aiheuttajia me tavallaan itse olimme. Jos joku elää turismista, on myös turismin armoilla. Ja me olimme turismia.

Kohti onnellisten saarta ja tätä suihkua.

Mutta tavallaan olin myös hyväntekijä. Mies sanoi, ettei ollut vielä ehtinyt montaakaan ajokeikkaa tehdä rajojen avautumisen jälkeen. Hän oli onnellinen, että sai taas olla töissä.

Meidän ihan oma pieni paratiisimme

Koh Yao Yai, kuten edellisellä kerralla taisin kertoa, on muslimiennemmistöinen saari. Se ei näy saarella millään muulla tavalla kuin siinä, että kaupoissa ei myydä alkoholia, ja sitä saa vain lisenssiravintoloista hotellien yhteydessä. Bilesaari se ei siis ole, mutta yhtä aikaa paikka pysyy pienenä ja rauhallisena, koska myöskään clubien tai rantabaarien jyskettä ei ole missään. Meille se oli täydellistä.

Koh Yao Yai Beach Resort sijaitsee pitkällä, kauniilla rannalla, muutaman suuremman resortin välissä. Sen omistaja, Han, on puoliksi turkkilainen ja puoliksi hollantilainen, mutta hän on myös ”islander”, eli asunut saarella kauan. Itse asiassa Han oli ensimmäinen, joka sai alkoholin tarjoiluluvat hotellinsa rantaravintolaan; asia, jota paikallinen yhteisö kritisoi vahvasti. Mutta Han vakuutti kaikille, ettei se tee saarelle pahaa vaan hyvää, ja lisääntynyt turismi, joka kuitenkin pysyy aisoissa rajoitetun tarjoilun takia, on vaurastuttanut saarta tekemättä siitä turistien pilaamaa. Han onkin nykyään arvostettu saarelainen ja yhteisössä hyvin pidetty. Se välittyi myös siitä, kuinka hänen henkilökuntansa häneen suhtautui tai puhui hänestä. Istuin monena iltana rantapuun alla kuuntelemassa hänen tarinoitaan. Han jää mieleeni ehdottomasti yhtenä niistä tarinoista, joita vain reissatessa saa kokea.

Olimme varanneet meille ihan rannalta bungalowin, jossa oli Teinille oma huone ja meille muille todella leveä sänky isossa olohuoneessa. Bungalowin edessä oli suuri terassi ja ihan ikioma plonge-pool, johon pystyi kivasti dipata huuhtelemaan hiekat pois rantatouhujen jälkeen.

Oma pulahdusaltaamme iltavalaistuksessa terassituolista katsottuna.

Kun koko saari oli lähestulkoon tyhjä, saimme ihan jokaiseen asiaan täysin privaattipalvelua. Lompsimme aamupalalle silloin kun huvitti - yleensä joskus 11 aikaan. Tilasimme lounaaksi mitä huvitti, myös listan ulkopuolelta, koska hotellin neljän varatun huoneen vuoksi ruuhkaa ei varsinaisesti ollut, ja keittiö toteutti mielellään kaikki meidän toiveemme. Saimme myös usein olla ainoita koko kilometrin pitkällä rannalla; asia, mitä harva pääsee koskaan Thaimaassa kokemaan. Meillä oli periaatteessa oma saari kaikilla herkuilla.

Mutta paratiisissa oli pari pientä käärmettä, ja niistä seuraavaksi. Muuten kaikki olisi ollut liian täydellistä.

Toisen testin piinaava jännitys ja koronan lieveilmiöt

Aloitan koronan lieveilmiöistä. Kun hotelli oli ollut vuoden kiinni ja rakennukset ilmastoimattomia ja kosteita, etenkin kylpyhuoneessa haisi vahvasti home. Jouduimme pitämään kylppärin ovea jatkuvasti kiinni, ettei haju olisi tullut oleskelutiloihin. Vaikka huone oli muuten tosi siisti ja kiva, tämä kieltämättä pisti hiukan miettimään. Myös pitkä käyttämättömyys tuli hajuina vastaan hotekkin ravintolan vessoissa. paikan suloinen nuhjuisuus olisi ollut meille ihan ok, ellei tilanne olisi ollut jotenkin koronan takia erikoinen. Etenkin kun itse sairastuin johonkin kummalliseen täsmäflunssaan ja olin ihan varma, että nyt on oireita kosteudesta, tai että nyt se korona minut löysi. Ja miksi se jälkimmäinen olisi ollut niin kamalaa, siitä kohta.

Teini ja Mini chillaamassa oman bungalowin edessä.

Myös asumattomiin huoneisiin piiloutuneet hyttyset olivat pieni riesa. Tajusimme Teinin huoneen verhoja heilutellessa, että ne olivat AIVAN täynnä hyttysiä. Kipitin respaan jututtamaan Hania, ja hän lykkäsi käteeni tuholaistorjunta-aineen ja neuvoi suihkuttamaan sitä kaikkialle, tulemaan ravintolaan ilmaiselle oluelle, ja sen jälkeen huolet olisivat poissa. Näin teimme ja niin tapahtui, mutta palatessamme huoneeseen, verhoista kuolleena tipahtaneiden hyttysten lukumäärä oli varmasti tuhansissa. Sen jälkeen niitä ei huoneessa näkynyt, kun pidimme ovet pimeään aikaan visusti kiinni.

Mutta kuten aiemmin mainitsin, Thaimaa vaati 5 päivän jälkeen toisen negatiivisen testin, ja sen me olimme varanneet lähimmälle testauspisteelle Koh Yao Noille. Minä stressasin sitä valtavasti, mikä pilasi monta päivää lomastani, sillä päivän kuumeilu saattoi hyvinkin olla lievä korona. Ja jos näin olisi, joutuisimme kaikki 7-10 päivän karanteeniin joko sairaalaan tai karanteenihotelliin, emmekä pääsisi paluulennolle. Tämä kaikki oli tietenkin sellaista, mitä matkavakuutus ei ainakaan täysmääräisesti korvaisi, mielenterveyden horjumisesta puhumattakaan. Ja siksi halusin vain testituloksen äkkiä takaisin negatiivisena, ja viimeiset pari päivää saisimme nauttia omasta pikkusaarestamme täysin rinnoin, ilman huolen häivää.

Koko jengi palaamassa toisesta koronatestistä.

Testitulos ei tullut 24 tunnissa, eikä 48 tunnissa. Ja kohta olisi loman viimeinen päivä, emmekä olisi saaneet lomailla päivääkään täysin huoletta. Tarkistin sähköpostini inboxia varmasti tunnin välein. Odotin vaan sitä hetkeä, että saisin mennä rantaan, ottaa lasin kylmää valkoviiniä ja nauttia viimeisestä auringonlaskusta vailla huolen häivää. Ja sitten, illan jo pimetessä, Mies kysyi, olinko katsonut roskapostin. En ollut, ja siellähän ne tulokset majailivat - ja olivat majailleet jo reilun vuorokauden - täysin negatiivisina. Kävelin rantaan ja tilasin koko pullon.

Lopulta puhtain paperein kotiin

Lopulta siis pystyimme varaamaan seuraavalle aamupäivälle lentokenttäkyydin veneellä suoraan hotellin rannasta. Viimeinen jännitysmomentti kuitenkin odotti meitä aamulla, kun odotimme venettä, hieman haikeina ja surullisina, Hanin kanssa jutustellen, ja tajusimme lopulta, että vene oli jo puoli tuntia myöhässä. Sitten alkoi armoton soittelu eri paikkoihin, kunnes lopulta selvisi, että vene ei tulisi lainkaan rantaan, koska laskuvesi oli liian matala veneelle tulla juuri sille rannalle. Ja tätäkö kukaan ei edellisenä päivänä tiennyt?

Onnellisesti matkalla kentälle kaiken sekoilun jälkeen.

Nyt meillä olikin jo sitten kiire veneelle, koska Phuketin kentälle olisi vielä venematkankin jälkeen reilun puolen tunnin ajomatka. No, kuten aina, kaikki sujui kuitenkin hyvin: hotellin monitoimimies lähti ajamaan meitä hotellin huoltoautolla saaren toisella puolella olevalle isolle laiturille, josta isompi vene veisi meidät nopeammin Phuketiin. Matkalla pelkäsin taas vähän henkemme puolesta, sillä kyyti oli hurja ja lapset puristivat avolava-auton kaiteita lujasti, mutta huomattavasti huolettomampina kuin minä. Minin Frozen-lippis lensi matkalla viidakkoon, mutta totesimme, että apinoille on ihan hyvä jättää muisto meistä. Ja vene odotti laiturissa, ja taksi Phuketissa, emmekä edes olleet ihan kauhean myöhässä lentokentän check-innistä.

Lentokentällä itketti jo vähän, sillä olihan Koh Yao Yai ollut meille taas kerran aivan ikimuistoinen. Puhumattakaan siitä, että eräs suomalainen perhe oli joutunut jäämään siihen ensimmäiseen karanteenihotelliin reiluksi viikoksi, koska heille lentokentän koronatesti oli antanut positiivisen tuloksen yhdelle heistä. Meidän jännityksemme oli pientä, tai jopa olematonta, heidän koronakokemukseensa verrattuna.

All in all, kaikki tämä tuntuu vähän unelta ja vähän painajaiselta näin viiden vuoden jälkeen. Pitää todella toivoa, että tämä jää kerran elämässä -tyyliseksi kokemukseksi. Mutta Koh Yao Yaille ja Hanin hotelliin voisin palata koska vaan uudestaan. Nyt Koronan jälkeinen kosteus ja hyttysetkin olisivat varmasti muisto vain, kun paikka on saanut taas elää ja hengittää normaalia arkea.